Kasteinen, kostea maa,
suuret pisarat heinien korsilla,
nupuiksi uinuneet kukat,
kesäyön utuiset pilvet,
vaaleaan verhoitunut taivas,
hämärä on metsän ranta.
Kaukana siniset vaarat,
muhkeina ja uhkaavina,
kuuluu kuikan huuto,
huumavana kesäyön lumossa,
eikä kukaan ole valveilla,
vain luonto on äänessä.
Olen valveilla vielä,
yksinäisenä kulkijana,
metsäpolkujen varrella,
suurien honkien juurella,
kuuntelen huokauksia,
joita tuulenvire virittää.
Ei minulla kiirettä ole,
on vain tämä hetki,
jossa on elämää enemmän,
kuin monta kertaa on ollut,
olen palannut luontoni keskelle,
ja sieluni sävelet siellä soivat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti