Nähdä valoa joskus,
kuulla lintujen laulua,
ja vihreitä niittyjä,
tulla lähemmäksi taivasta,
ja sitä vapauttavaa kokemusta.
Olla vapaana kaikesta,
vasta kuoleman hetkellä,
sillä ihmisten ajatuksia ei voi tietää,
eikä sitä mitä meille tapahtuu,
on olemassa oikeakin todellisuus.
Se mitä ihmiset eivät näe,
sitä ei ole olemassakaan,
eikä he itse ole sitä kokeneet,
se on vain joillekin annettu,
kipu ja piina, tuska ja paine,
ja siihen on vain silloin sopeuduttava.
Mutta jossakin on ne vihreät vainiot,
ne jossa jokainen päivän unohtuu,
ja maalliset murheet voi unohtaa,
saada rauhan omalle sielulleen,
jota muutoin ei voi saada,
koska raskaat kokemukset piinaavat.
Olla iloinen ja onnellinen vähästä,
tyytyä kaikessa vähempään,
se on onnemme salaisuus,
nautti vain siitä mistä voi nauttia,
iloita siitä mistä voi iloita,
ja unohtaa suuremmat murheet.
Silloin pystyy elämään elämänsä,
olemaan onnellinen ainakin osan aikaa,
raskaista kokemuksista huolimatta,
vaikka tietää ettei kukaan usko,
ja olet vain se vanha hullu nainen,
mutta pysyt elämän syrjässä kiinni.
Et voi ehkä unohtaa kaikkea koskaan,
koska sielua ja ruumista voi satuttaa,
liian monella eri tavalla,
että kukaan sitä ikinä uskoisi,
on vain olemassa se oma totuus,
joka on kätkettävä omaa sieluunsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti