perjantai 23. kesäkuuta 2017

Jumalanpilkka

Nykyisessä rikoslaissa jumalanpilkka on nimellä "Uskonrauhan rikkominen":
Joka
1. julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä - -
on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Rikoslaki, 17. luku

Minulle äänet julistivat jumalanpilkkaa, ja olin milloin missäkin maassa tuomittu asiasta!?

Nyttemmin olen kuullut, että muillekin ääniä kuulleille oli julistettu jumalanpilkan mukaisia rikoksia, joita he olivat tehneet tai muita vastaavia tapahtumia.

Kuinka yleistä tämä on ääniä kuulevien kohdalla?

Siihen ei ole minulla vastausta, mutta olen kuullut muidenkin puhuvan asioista, joten ymmärrän, että suomalainen tavallinen evankelisluterilaisen kirkon jäsen voidaan myös kokea uhkana ympäristössään, jos äänet niin kertovat!?

Laitan tämän mietinnän kohteeksi ihmisille, koska minulla ei ole vastauksia, jos olen sellaiseen rikokseen itse syyllistynyt!

Miten ihmisiä syyllistetään, miksei ennemmin annettaisi anteeksi, jos on toisia vastaan rikkonut?!

Jokainen meistä voidaan julistaa syylliseksi, vaikkapa siihen, että olemme elossa?!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti