lauantai 11. toukokuuta 2019

Hiljainen tappaja

Mies oli joutunut moniin vaikeuksiin. Hänestä juoruiltiin työpaikalla. Hän ei tiennyt, kuka oli vuotanut hänestä ikäviä asioita, tai kuka tiesi hänestä niin paljon, että käytti hänen vaimonsa kuolemaa ja lapsettomuuttakin häntä vastaan, tai hänen uskontoaan arvosteli! Joku hiippaili hänen ympärillään ja etsi tietoja hänen menneisyydestään, jopa lapsuudestaan, hänen vanhemmistaan ja asuinympäristöstä, ja levitti hänestä kaikenlaista ala-arvoista tietoa, mikä ei pitänyt paikkaansa. Huhut levisivät kulovalkean tavoin kaikkialla, eikä hän voinut puolustautua mitenkään vihollisiaan vastaan tämän julkisen ryöpytyksen levitessä. Häntä epäiltiin jopa kavalluksesta työpaikallaan.

Hän vain pystyi tekemään töitä kuten ennenkin, mutta moni ihminen katsoi hän kummeksuen ja hän arvasi, että oli tapahtunut jotakin, mitä hän itse ei tiennyt, tai jotain, mikä oli häntä vastaan ja hän koki itsensä yhä enemmän epävarmaksi omassa työssään. Tämä aiheutti helpommin pieniä virheitä, ja sai hänet toimimaan eri tavalla, ja hänen täytyi aina varmistaa kaikki asiat jopa useaan kertaan. Tätä monet pitivät hulluna ja outona tapana työssä!

Hän vaimonsa oli kuollut, ja hänelle oli esitelty äänien kautta ja jopa fyysisesti uusi nainen. Nainen oli vietellyt hänet. Hän oli ollut hyvin epätoivoinen oman vaimonsa kuoleman aikoihin, ja hän koki menetyksen raskaana. Hän oli menettänyt kaiken, mitä hän oli rakastanut elämässään. Hän koki menetyksen jopa rangaistuksena lapsettomuudesta ja omasta kiireisestä työelämästään, ja tunsi syyllisyyttä monissa asioissa. Uusi nainen ikäänkuin pelasti hänet takaisin elävien kirjoihin.

Häntä kohtaan oli tapahtunut liian paljon erilaisia outoja tapahtumia, että kaikki olisi ollut sattumaa. Hän oli heikentynyt henkisesti ja fyysisesti tapahtumien edetesssä nopeaa vauhtia. Hän oli kokenut perheenjäsenen kuoleman, ja hän oli väsynyt kaikesta huolesta. Nyt äänet pitivät häntä hereillä, ja koki kovaa arvostelua elämästään. Moni ystävä oli kieltäytynyt auttamasta häntä, kun häntä alettiin pitämään outona ja elämässään epäonnistuneena.

Hän oli siis epätoivoisessa tilanteessa, ja hänet vietteli kaunisääninen nainen. Hän oli helppo uhri tässä tilanteessa. Nainen ilmestyi hänelle ja hän oli mennyttä miestä! Kukapa ei olisi, jos noin kaunis nainen on kiinnostunut ja puhui hänelle oikeita asioita. Nainen lupasi hänelle paljon. Eihän hän mitään väärää tehnyt rakastuessaan naiseen, hän oli leski, ja häntä moni muukin yritti naittaa. Eihän asiassa ollut mitään väärää, koska se ei tuhonnut hänen avioliittoaan!

Hänelle kerrottiin asioista toisella tapaa kuin muille ihmisille. Sen hän totesi töissä, että oli jotain uusia asioita, joita hän ei käsittänyt. Hän oli ollut hyvä työntekijä ja luotettava henkilö aikaisemmin, mutta nyt häneltä pimitettiin joitakin tärkeitä asioita. Sitä hän ihmetteli kovasti. Jotkut muut ihmettelivät hänen tietämättömyyttään asioissa, ja pitivät häntä outona.

Hänen ympärillään oli sekä autossa, työpaikalla ja kotona erikoisia ääniä. Tietyt taajuudet kuuli vain hän korvissaan, eikä ääniä juuri muut kuulleet. Hän ymmärsi sisarensa kuulleen korkeataajuisen äänen, mutta hän ei ymmärtänyt, mistä ääni tuli. Hän ymmärsi, että muut eivät kuulleet ääniä, ja siksi hänet leimattiin ympäristössä mielenvikaiseksi tai hulluksi. Mistä äänet tulivat, sitä hän ei itse tiennyt.

Hänen päähänsä oli ehkä iskostettu erikoisia ajatuksia. että hän oli erittäin hyvä ja loistavan tulevaisuuden omaava ihminen. Häntä aivopestiin tavalla, jota hän ei itse ymmärtänyt. Hän oli hämmentynyt kaikesta toisaalta hänelle tapahtuvasta hyvästä viesteistä ja tapahtumista, mutta suurin osa hänen elämästään oli taas epävarmaa ja kaaoottista. Hänen mielenrauhansa oli tuhoutunut kaikessa ihmeellisessä toiminnassa.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti