keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Hiljainen tappaja

Mies oli hyvin varautunut sosiaalisissa tilanteissa. Hän koki laajasti arvostelua sekä ympäristön että työyhteisön taholta. Hän oli jopa niin epätoivoinen ja epätietoinen asioista, että hän oli välillä vaipua masennukseen ja hänellä oli itsetuhoisia ajatuksia. Hän ei tiennyt, mitä hänelle oli tapahtunut, eikä hän saanut vastauksia mistään. Hän jäi yksi ajatuksineen ja ongelmineen.

Hän ymmärsi, että ihmiset eivät välittäneet hänestä juuri lainkaan. Hän koki pettymyksen voimakkaana. Hän ei voinut olla ylpeä perheestään tai lapsistaan, ja siksi hän ajautui ulkopuoliseksi yhteiskunnassa. Hän ei pystynyt suojelemaan omaa identiteettiään muita vastaan, vaan hän koki itsensä epäonnistuneeksi.

Hänellä ei ollut mahdollisuutta puolustautua, tai sanoa ei, kun hänelle esitettiin ikäviä asioita, tai kerrottiin hänen virheistään. Hän ei pystynyt selittämään asioita, ja siten hän ajautui pahemmin pulaan asioiden kanssa. Hän ei pystynyt neuvottelemaan asioista, joista hän ei tiennyt tarpeeksi. Siksi häntä oli helppo pitää syyllisenä. Hän oli alempi asemassaan työssä nyt.

Hän joutui toimimaan vastoin omia periaatteitaan, koska hän ei pystynyt täyteen rehellisyyteen asioissa. Hänellä ei mahdollisuuksia puolustaa omia näkökantojaan tai mielipiteitään elämässä, koska tapahtumia ei pystynyt selittämään järjellisesti. Hän ymmärsi petoksen ja harhautuksen mahdollisuuden, sekä epärehellisyyden, mutta hän ei voinut kertoa totuutta, koska kukaan ei uskonut sitä.

Jokaisella ihmisellä on alitajunta. Siihen pystyttiin vaikuttamaan äänien avulla. Nainen sai hänet uskomaan asioihin, joita hän ei itse ymmärtänyt. Nainen tuntui lukevan hänen sisimpiä ajatuksia ja nainen pystyi luomaan hänelle illuusion uudesta elämästä ja perheestä. Hänen fyysinen ja kielellinen ilmaisunsa oli rajoittuneempaa kuin aikaisemmin, ja sitä monet ihmiset ihmettelivät. Hän oli uppoutunut naisen puheeseen, eikä huomannut ympäröivän maailman tilanteita. Usein hän ei huomannut vastata kysymyksiin tai vastasi jotain huolimatonta.

Nainen pystyi lukemaan hänen muistojaan tai ainakin siltä vaikutti. Hän oli vakuuttava, ja etevä vaikuttamaan miehen mielialaan ja mielipiteisiin. Mies oli itsekin hämillään vanhoista muistoista ja ajatuksista, epäonnestaan tai huonoista muistoista. Mies ymmärsi naisen pystyvän tulkitsemaan hänen sisimpäänsä tarkemmin kuin kukaan muu. Nainen ymmärsi, että mies oli masentunut ja murtunut vaimonsa sairauden ja kuoleman takia.

Ihmiselle voidaan luoda uusia muistoja ja peittää vanhoja hyviä muistoja. Ihminen muodostaa oman menneisyytensä uudestaan. Hän unohtaa omat hyvät muistonsa ja vanhat huonot muistot ovat voimakkaampia. Tätä voidaan korostaa ihmisen mustamaalaamisessa, ja saattaa ihminen huonoon valoon monessa yhteisössä. Ihminen ei ymmärrä, mitkä muistot ovat totta ja mitkä eivät!

Ihmiselle luodaan alitajuisia viestejä ja piiloviestit voivat olla välähdyksenomaisia kuvia esimerkiksi television tai kännykän ruudulla, tai tietokoneelle aukeaa virheellisiä sivuja tai feikki-sivustoja. Nämä luovat harhaisen kuvan ihmisen itse tiedostamatta kyseistä tapahtumaa.Toinen ihminen voi siis tietoisesti vaikuttaa toiseen ihmiseen ilman että hän itse osaa kyseenalaistaa tapahtumia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti