maanantai 13. toukokuuta 2019

Hiljainen tappaja

Ihminen voi opiskella omaa mielenhallintaa parantavia menetelmiä, ja samalla hän oppii myös, kuinka hallita toisia ihmisiä. Ihminen voi opetella tunteiden hillintää, huonojen muistojen käsittelyä, ja unohtamista, parantaa kognitiivisia taitoja ja mielialaa, ja kommunikointia ja jopa muiden ihmisten miellyttämistä.

Näitä kaikkia ihmisen mielenhallintaan vaikuttavia keinoja voidaan käyttää myös huonoissa tarkoituksissa. Ihminen voi opetella kontrolloimaan ja hallitsemaan muita ihmisiä. Hän voi hyödyntää oppimiaan taitoja toisiin ihmisiin ja saada ihmiset toimimaan haluamallaan tavalla. Hän voi käyttää esimerkiksi kieltämisen sijaan suostuttelua ja perustella, että eiköhän toimita näin, eikä ettei saa toimia tällä tavalla. Ihminen on helpompi saada toimintaan esittämällä asiat myönteisellä tavalla ja vetoamalla tunteisiin.

Ihmisten houkuttelun, suostuttelun, jopa petoksen avulla, ja olemalla tarpeeksi itsevarma ja voimakastahtoinen voi saada toisen toimimaan haluamallaan tavalla. Kaikkea tätä voi käyttää ihan normaalissa elämässä, romanssi, ystävyys, ura, tai perhe. Ihmisestä tulee voittamaton hänen osatessaan hallita muita ihmisiä, kun hän on ensin oppinut toimimaan oman itsensä kanssa näiden mielenhallintaan ja elämänhallintaan liittyvien koulutusten avulla. Hän pystyy soveltamaan niitä menetelmiä muihin ihmisiin ilman, että muut ymmärtävät hänen käyttävän heitä hyväksi jossakin likaisessa pelissä.

Toinen ihminen voidaan siis valjastaa johonkin toimintaan ja uudistaa hänen ajatteluaan ilman että hän on tietoinen asiasta. Ihminen alkaa myös toimimaan eri tavalla kohdatessaan uusia asioita, ja hän joutua vaikeuksiin monissa asioissa, koska asiat saattavat olla liian monimutkaisia tai sellaisia, joita hän ei tunne tai tiedä entuudestaan. Ihmiseltä puuttuu käytännön kokemus asioista.

Mies ymmärsi, että hän ei tunne maailmaa tai ei tiedä asioista, joiden keskelle hän oli joutunut. Nainen ohjasi häntä asioissa, mutta hän ei itse hallinnut tilannetta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti