Jos kuulen hennon tuulen,
näen siniharmaan vaalean taivaan,
olen keskellä suomalaista luontoa,
ja odotan kuulevani jotain kaunista.
Olen kulkenut luonnon poluilla,
tuntenut tuoksut kevään ja heinän,
odottanut luonnon näytelmiä,
ja kirkkaita aurinkoisia päiviä.
Kun lämpö on saapunut tänne,
ja kaikkialla on vihreää verhoa,
on onneni olla läsnä ja katsoa,
onko tämä taas uusi kesä elettäväksi.
Onko meille annettu taas uusi aika,
aloittaa elämä jollakin tapaa uudelleen,
ehkä meillä on vielä mahdollisuus,
uudistua ja uudistaa jotain elämässä.
Kykenemmekö taas uudistumaan,
ottamaan uusia suuntia elämäämme,
voisimmeko unohtaa menneet huolet,
ja vain elää huoletonta uutta lehteä.
Jokainen uusi kasvu ja uusi lehti,
jokainen on käännettävä ja katsottava,
oltava elämässä tarkempi ja parempi,
jos toisia ihmisiä vain kuuntelisi.
Mutta koska olen vain ollut,
oma itseni koko elämäni ajan,
omia polkujani luonnossa kulkenut,
ja ollut läsnä omassa elämässäni.
En voinut paljon enää muuttua,
tapahtuipa elämässä mitä vain,
olen jälleen se vanha ihminen,
joka sisäisessä sielussani elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti