torstai 19. toukokuuta 2016

Ruotsissa käytössä oleva tekniikka on käytössä myös Suomessa

Jokin aika sitten oli Keskisuomalaisessa artikkeli, jossa ruotsalaiset korkeakouluihin pyrkijät olivat hyödyntäneet tentissa tekniikkaa, jossa reaaliaikaisesti pystyttiin kuvaamaan koekysymykset ja lähettämään ne tenttihuoneen ulkopuolelle ratkaistavaksi. Vastaukset saivat tentissä olijat korviinsa kuiskattuina, ja tämä tekniikka toimii jo myös Suomessa.

Ruotsissa kiinni jääneitä opiskelijoita oli noin 80 yliopistoihin pyrkivää. Luultavasti määrä on moninkertainen, koska tekniikka on huomaamatonta, ns. ei-näkyvää tekniikkaa. Tähän tekniikan käyttöön on vaikea puuttua.

Suomessa on käytössä myös ko. tekniikka. Monet opiskelijat käyttävät sitä yliopisto-opinnoissa ja kokeissa. Sen avulla voi reaaliaikaisesti saada apua tenttien suorittamiseen yliopistoissa ja ylioppilaskokeissa. Kukaan ei voi nähdä mitään erikoista tapahtuvan, koska tekniikka on niin näkymätöntä!

Jokainen ymmärtää tekniikan riskit, ja tätä tekniikkaa voidaan käyttää rikollisiin tarkoituksiin ja toisten ihmisten kiusaamiseen. Tekniikan avulla voidaan reaaliaikaisesti seurata ketä tahansa ihmistä, ja kontrolloida hänen toimintaansa erityisesti lapsia ja sairaita vanhoja ihmisiä. Heidän omaisuutensa voidaan varastaa ko. tekniikan avulla. Tästä on varmasti esimerkkejä jo Suomessakin, kun vanhusten omaisuutta on kadonnut teille tietämättömille.

Pienet lapset eivät voi tietää, mistä äänet tulevat, ja he ovat hyviä kohteita kaikenlaisten onnettomuuksien ja muiden epämääräisten seksuaalisten tarkoitusten käytössä. Ihmiselle voidaan puhua paljon, jopa 24 tuntia vuorokaudessa, eikä sitä voi kukaan muu tietää tai estää. Näin voidaan sairas ihminen manipuloida rikollisten käyttöön. Hän voi vaarantaa koko omaisuutensa, ja koko yhteisönsä tai työpaikkansa turvallisuuden tämän tekniikan avulla.

Uskon, että viranomaisilla ei juurikaan ole mahdollisuutta estää tätä toimintaa. Heillä ei ole tietämystä ko. tekniikan käytöstä vääriin ja rikollisiin tarkoituksiin. Tällä tekniikalla voidaan murtaa kaikkien pankkien tietojärjestelmät, yritysten liikesalaisuudet ja yksityisen ihmisen koko elämä voidaan tallentaa myöhempää rikollista toimintaa varten. Uskon, että Suomessakin on paljon tekniikan hyväksikäytön uhreja, jotka ovat vain ns. "hulluja", koska he tietävät tekniikasta liikaa, mutta eivät voi todistaa sen olemassaoloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti