lauantai 11. helmikuuta 2017

Manipuloitu

Olin manipuloitu,
kaikki sosiaalinen media,
ja oma tietokoneeni tuotti sen,
ne häirintä-äänet ja se fyysinen häirintä,
ja näin heidät nuoret siellä Azoreilla,
kun tekivät minulle paljon kiusaa,
varastivat varaamani talon.

Se johti tapahtumasarjaan,
jota kukaan toinen ei voi tietää,
eikä kenelläkään ole aavistusta,
mitä minulle oikeastaan tapahtui,
koska olin nappula heidän pelissään,
ja pelinä he sen koko ajan esittivät,
minua vain käytettiin hyväksi.

Miten kaiken kohtasin,
miten kaikkea outoa oli,
sen vain yksin tiedän,
että se kaikki oli totta,
ja miten se kaikki tehtiin,
eikä sitä kukaan tekemättömäksi saa.

Sinne se on tallentunut minun muistiini,
ja yhä kaiken kirkkaana muistan,
jopa heidät nuoret naiset,
jotka minua valeprofiilein lähestyivät,
ja kaikki henkilökohtaiset tietoni varastivat.

Niitä käyttämällä ja monin tavoin,
manipuloinnin seurauksena minut saatiin mukaan,
toimimaan heidän antamiensa ohjeiden mukaan,
ja kaiken päälle niin kuin pisteenä,
mies kuuli ja luuli kaiken väärin,
enkä toki ollut mitään kotitaloa polttamassa,
se oli hänen harhaluuloisuutta!

Kun minut voimakkaasti lääkittiin,
niin menin paljon sekavammaksi,
unohdin koko perheeni ja koko olemassaoloni,
olin vain siinä toisessa maailmassa,
jota voi vain mielikuvitusmaailmaksi sanoa.

Se psyykkinen lääkitys vei harhateille,
jo alusta asti se poisti kaikki tunteeni,
olin täysin tunteeton olio,
enkä reagoinut koko heidän tarinaansa,
sillä oikealla realistisella tavalla,
ennenkuin tajusin sen kaiken,
mitä oli minulle tehty liian myöhään,
ja olin jo silloin tuomittu loppuelämäkseni,
siihen hullun naisen rooliin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti