Jos kärsimys jalostaa,
olisimme helmiä taivaassa,
kultaakin kimaltelevampia,
tähtiä taivaan tähtitarhassa,
kaiken tämän elämän jälkeen,
jossa ei ole ollut oikeutta,
eikä mitään kohtuullisuutta.
Meidät on vain valittu,
johonkin tuntemattomaan temmattu,
eikä oma elämämme vaikuta,
miten meille tässä elämässä käy,
olemme jollakin tavalla kahlitut,
ja sielumme on siihen sidottu.
Ruumiillista kärsimystä,
on oltava jokaisena päivänä,
sen oman elämämme aikana,
sen on joku muu päättänyt,
emmekä voi siihen vaikuttaa,
sillä sitä ei ehkä ratkaista,
meidän oman elämämme aikana.
Ehkä joku toinen päivä,
ihminen voi olla vapaampi,
omassa sielussaan ja ruumiissaan,
jättää pois tällaiset kärsimykset,
ja tällaisen epämääräisen elämän,
jota ei ole muille olemassakaan,
eikä sitä voi silloin ymmärtää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti