maanantai 20. helmikuuta 2017

Väärä lääkitys ja diagnoosi

Kun ihminen puhuu häirinnästä, eikä sitä muut ole nähneet, tai ihminen puhuu oudoista tapahtumista, joita muut eivät itse ole kokeneet, hänet leimataan vainoharhaiseksi tai psykoosissa olevaksi. Taustalla voi olla kuitenkin ihan oikea häirintä, johon hän on joutunut yksin ja teot ovat tehty vain hänelle itselleen. Näin kukaan ei usko, että hän on tosiaan joutunut tällaisiin kokemuksiin, ja siksi hän jää aivan yksin omine ongelmineen.

Ihmisen leimaaminen alussa on kaiken kiusanteon perusta. Ihminen saadaan näyttämään hullulta kertoessaan outoja tapahtumia, mitä hänelle on sattunut, ja miten häntä on peloteltu tai tehty muuta pilaa. Näin on tehty kaikille gang stalking -uhreille ja samaa kaavaa on noudatettu kaikkialla maailmassa.

Ihmisestä tehdään siis sairas, työtön ja rahaton kaiken toiminnan kautta, hänen sosiaaliset suhteensa tuhotaan ja hänestä tehdään mielisairas näiden tapahtumien kuluessa, koska muut ihmiset eivät ole pystyneet näkemään hänelle tehtyjä tekoja.

Ihmistä aletaan lääkitä psykoosilääkkeillä. Silloin mieleltään terve ihminen reagoi väärin. Hän saa erilaisia vaivoja. Ihmisestä tulee helposti täysin tunteeton, hän ei välitä omasta ympäristöstään tai omista läheisistään. Kierre jatkuu, jos hän kertoo edelleen häirinnästään, ja hänet määrätään sairaalahoitoon, koska kukaan ei usko jo alussa hulluksi julistettua ihmistä. Ihminen joutuu voimakkaan lääkityksen uhriksi.

Olen kuullut monia tarinoita tapahtumista, ja voimakkaat lääkkeet aiheuttavat paljon sivuvaikutuksia. Osa ihmisistä tulee erittäin aggressiiviseksi, itsetuhoiseksi, tai fyysisesti toimintakyvyttömäksi. Tulee virtsan ja ulosteen pidätysvaikeuksia. Ihminen kuolaa ja vapisee, ei hallitse omaa ruumistaan.

Osa vanhemmista ihmisistä ei enää tunnista kaikkia sukulaisiaan, osa jää täysin sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle, ja osa jää täysin työkyvyttömiksi oman fyysisen kunnon romahtamisen takia. Saa Parkinsonin taudin itselleen, ja toimintakyky heikkenee. Jatkuvat voimakkaat lihaskivut ja jatkuva virtsan pidätyskyvyttömyys tekee ulkoilusta ja sosiaalisssa tilanteissa olemisen mahdottomaksi!

Itse koin samat tapahtumat. Jälkikäteen kerroin omasta kiusanteosta koulutustilaisuudessa, ja tilaisuutta vetävä psykiatri kysyi, että kuka sinulle määräsi nuo sopimattomat lääkkeet, sinua on kohdeltu väärin. Hän tajusi, miten kaikki tapahtui, ja miten yksin ihminen jää tilanteessa. Hän sanoi, että lääkitys voi johtaa paljon pahempaan lopputulokseen.

Onneksi minun lääkitys voitiin purkaa jo parissa kuukaudessa sairaalasta pääsyn jälkeen, kun sain lääkkeistä voimakkaat sivuoireet. Psykiatri totesi myöhemmin, että sinun omat luonteenpiirteesi tekevät sinulle haittaa sosiaalisissa suhteissa. ADHD -ihmisen persoonasta on vaikea ottaa selvää, se teettää muille ihmisille päänvaivaa. Ihmiset pitävät puheita sekavina, koska asiat rönsyilevät ja kulkevat puheessa sivupoluille. Ihminen vastaa asian vierestä, eikä vastaa oikein kysyttyihin kysymyksiin.

Vilkas ja mielikuvitusrikas persoona saa helposti hullun leiman heittäessään vitseinä juttuja, ja suurennellessaan tai keksiessään jatkoja aina juttuihin. Näin asiat poikivat paljon sellaista, mitä ei ole koskaan tarkoittanut.

Itse nauroin sairaalassa kirjattuja juttuja, koska olin kertonut asioita omina vitseinä, enkä tajunnut koko seurannan kokonaisvaltaisuutta, eli toimin oman persoonani takia siten, että olisin joutunut sinne koko loppuelämäkseni, jos en olisi tajunnut vaieta omasta häirinnästäni ja kaikesta kokemastani kiusanteosta! Se oli liian vaikea psykiatreille käsittää, että ihmisille tehdään outoja piloja ja kiusantekoa! Tajusin järjestelmän toimivat siten, että ADHD -ihminen tai Asperger tai autistinen ihminen ei selviä sieltä pihalle kovin helposti. Omat luonteenpiirteet ja oma persoonallinen puhe ja elämäntapa ovat liian erilaisia, että niitä käsitettäisiin ihmisen tavallisena toimintana.

Olen kokenut, että jos on vähänkin valtavirrasta poikkeava yksilö, on hänen leimaamisensa paljon helpompaa, ja hänestä voidaan tehdä sairas vain sen takia, että häntä ei ole alunperinkään kuunneltu tai tunnettu tarpeeksi. Olen ollut sama lapsesta lähtien, eikä minun persoonaani voi muuttaa tuosta noin vain. Karrikoin asioita, ja nostan kiinnotuksen kohteita ja vaikeita asioita esille, mielenkiintoisia ilmiöitä ja jämähdän asioihin, kerron samat jutut joskus kymmeneen kertaan jne.

Koin myös oman perheenjäsenen ymmärtämättömyyttä, ja väärää tulkintaa monella tavalla, enkä saanut ymmärrystä. Nyt tiedän, että toisen ihmisen väärä tulkinta voi johtaa ihmisen leimaamiseen hulluksi koko loppuelämäksi! Näin tapahtui omalla kohdallani, eikä sitä tapahtunutta voi enää purkaa mitenkään.

Olen saanut otsaani leiman loppuelämäkseni, vaikka olin vain kokonaisvaltaisesti manipuloitu ja kerroin kaiken sen, mitä häirintää suorittavat tekijät pyysivät kertomaan siitä ns. pelistä, jonka pelinappulaksi he minut olivat ottaneet. Pelinähän he sen minulle alunperinkin selittivät! Ihminen saadaan parin vuoden häirinnän jälkeen joskus toimimaan näin, jos hän ei tiedä itse menetelmistä ja niiden tarkoituksesta, eikä osaa itse etsiä tietoja toiminnasta. Sain jälkikäteen tiedon, että oma häirintäni on tässä tarkoituksessa ollut jo vuonna 2012, ja se viesti tuli toiselta häirinnän kohteelta ihan muualta päin Suomea.

Itse menetin härinnän kohteena siis oman työpaikkani, perheeni ja monta muuta juttua. Mutta kaikesta pitää selvitä ja nousta ylöspäin. Ottaa opiksi, että ihmisten on vaikea ymmärtää tapahtumia. Olen onneksi saanut tukea muilta ihmisiltä ja pystynyt vaihtamaan kokemuksia vastaavan kiusanteon kohteeksi joutuneen kanssa. Olen myös lukenut paljon tarinoita, ja huomannut, että meitä on paljon Suomessa. Ihmisiä, joille on tehty paljon pahaa!

Osa selviää paremmin ja osa ei pysty enää normaaliin elämään! Osalle kokemus on liian raskas henkisesti, koska heitä ei kuunnella ajoissa, eikä heitä uskota! Jotkut puhuvat, että tekevät oman käden ratkaisun, jos käy liian hankalaksi elämä! Muuallapäin on tapahtunut myös laajempia juttuja tämän tapaisen häirinnän kohteena olleille, enkä ihmettele, miten tällaisella toiminnalla voidaan ihminen saada tekemään laajempaa tuhoa! Gang stalking ja muu oheistoiminta on pelottava laajassa käytössä yhteiskunnassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti