tiistai 30. huhtikuuta 2019

Hiljainen tappaja

Mies jäi yksin monissa asioissa vaimonsa kuoleman jälkeen. Hän ymmärsi, että yksin oleminen oli vaikeaa, ja hänen oli vaikea ystävystyä ihmisten kanssa, koska hän oli paljon töissä. Hänen oli vaikea olla suosittu ihminen asuinympäristössään, koska moni uudempi asukas ei tuntenut häntä. Hänen sukulaisensa eivät asuneet lähialueella, eikä hänellä ollut edes paljon sukulaisia.

Sosiaaliset verkostot ovat tärkeitä ihmisen elämässä. Ihminen saa enemmän arvostusta osakseen, jos hän on sosiaalisesti aktiivinen ja suosittu. Ihmiset suosivat henkilöä, jolla on paljon sosiaalisia kontakteja ja hän saa paljon seuraajia sosiaalisessa mediassa.

Mies ei ollut missään ns. piireissä, ainoastaan työyhteisö oli hänen tärkein piirinsä. Siksi työympäristössä tapahtuvat asiat leimasivat häntä paljon. Hän oli ahkera ja tunnollinen ollut työssään, ja hän oli myös ollut arvostettu työnantajan kannalta. Viime aikoina kuitenkin oli kasaantunut ongelmia, hänen oma keskittymisensä oli ollut vaikeaa. Hänelle tuli helpommin virheitä työssä.

Hänelle tuli ongelmia itsetuntemuksen kanssa. Hän tunsi alemmuutta ja arvostelua ympärillään. Ihmiset kritisoivat hänen elämäänsä. Äänet olivat arvostelleet häntä ankarasti ja äänimaailma sai hänet tuntemaan itsensä kelvottomaksi. Äänet olivat arvostelleet myös hänen arvojaan ja uskontoaan. Se sai hänet itsekin epäilemään omaa elämäänsä.

Hän halusi suojella omaa perhettään ja omaa kotiaan. Mutta hän menetti paljon kodistaan ja omasta elämästään vaimonsa sairauden ja kuoleman takia. Hän sai tilalle jotakin, mitä hän ei pystynyt hallitsemaan. Äänien maailma oli kaoottinen ja ankara tuomari usein hänen elämässään. Hän menetti oman identiteettinsä ja hän alkoi elämään toisen ihmisen elämää. Hänelle luotiin illuusio jostakin, jota hän kaipasi omaan elämäänsä.

Nainen tuntui välittävän hänestä, ja siksi hän tarrautui naiseen. Nainen oli kuin johdatus hänen elämässään, kun kaikki romahti hänen elämässään. Häntä oli helppo manipuloida ja kontrolloida, koska hän oli heikko itseluottamus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti