Päivä mateli hiljaisesti eteenpäin. Aika oli käynyt vähiin, eikä enää voinut odottaa mitään onnellista tapahtuvan. Oli vain hyväksyttävä, että jokainen päivä on odottamista. Muuta ei voinut tehdä kuin odottaa, mitä seuraava päivä tai hetki toi tullessaan.
He olivat olleet koko päivän kahdestaan. Tuskin he olivat puhuneet paljon, vain muutamia lauseita keskenään. Mutta sanoilla ei ollut suurta merkitystä. Enemmän oli merkitystä läsnäololla, ja tiedolla, että toinen on läsnä vielä, ja häntä kohtaan on paljon tunteita. Pienet eleet ja katse kertoivat enemmän yhteisestä elämästä kuin mitkään sanat. Miten tässä selviäisi järjissään, ja miten selviäisi tästä koettelemuksesta?
Hän keitti teetä ja yhdessä he joivat teetä. Vapisevin käsin oli vaikea juoda teetä. Tee lämmitti ja toi tuttua tuoksua huoneeseen. Tee oli tärkeä osa heidän elämässään. Olihan tee heille jo lapsuudesta tuttu juoma, ja se toi mieleen paljon muistoja yhteisistä hetkistä lapsuudesta lähtien. Samalla tuli turvallinen olo jonkin tunteen pysyvyydestä. Tämä oli yhteistä aikaa heille.
He olivat tunteneet toisensa lapsuudesta lähtien. Perheet olivat olleet läheisiä ja lapset olivat leikkineet keskenään. Mitä on tuntea ja tietää toisesta ihmisestä enemmän kuin kenestäkään muusta ihmisestä? Heillä on paljon sanatonta viestintää ja ymmärrystä toista kohtaan. He olivat sitoutuneet elinikäiseen suhteeseen varhain. Mutta onnelliset päivät olivat nyt muistoja. Vain joskus oli onnellisia hetkiä, kun he hymyilivät toisilleen ja tiesivät tuntevansa sydämessään enemmän kuin pystyivät sitä sanoin ilmaisemaan.
Iltapäivä vaihtui hämärään iltaan, ja pian oli ulkona pilkkopimeää. He rukoilivat välillä, ja huoneen täytti seesteinen tunnelma. Oli oltava kiitollinen tästä elämästä, vaikka nyt se oli vaikeaa. Yhdessä he olivat kokeneet paljon myös hyviä tunteita, eikä niitä voisi kukaan ottaa pois heiltä. Mutta tapahtumille he eivät voineet mitään, oli vain hyväksyttävä nämä hetket nyt sellaisina kuin ne tulivat heidän elämässään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti