maanantai 6. elokuuta 2018

Virheitä

Ihminen tekee alussa virheitä,
kertoessaan häirinnästä,
hän on epäjohdonmukainen,
koska hän ei tiedä tarpeeksi,
hän ei tunne systeemejä,
jotka paljastuvat myöhemmin,
yksilön kannalta liian myöhään,
koska hän ei pysty puolustautumaan,
eikä perustelemaan kantaansa!

Ihmistä pyydetään kertomaan,
siis häirintää toteuttavien taholta,
kaikesta kokemastaan "häirinnästä",
eli tapahtumista ympärillään,
ennenkuin hän itse ymmärtää,
sen olevan petosta tai ansa,
tai mielenterveyden sairaudeksi leimattava,
koska hän ei ole dokumentoinut,
kaikkea kokemaansa tarpeeksi tarkkaan!

Kertoo tietokoneen kautta tulevasta,
kaikesta viestinnästä ja puheesta,
siten kuin häntä on pyydetty kertomaan,
ruudun teksteistä, valokuvauksesta,
ja fyysisestä stalkkauksesta,
kaduilla ja kaupoissa,
eikä uhri voi todistaa mitään,
koska menetelmät ovat erikoisia,
eikä hän ole valokuvannut,
videoinnut tai kirjannut ylös,
leimataan hänet vainoharhaiseksi!

Kun uudet ihmiset tulevat mukaan,
ja kertovat kaikki samat asiat,
ymmärtää ongelman laajuuden,
maailmanlaajuiset tapahtumat,
jotka ovat inhimillisen elämän tragedia,
tai jopa itsemurhaan johtavia tapahtumia,
voi olla todella vahingollista,
kaikkine lieveilmiöineen,
koko yksilön ja ympäristön kannalta!

Onko taustalla henkilökohtainen viha,
yksittäistä ihmistä kohtaan?!

Kaikkea ei voi tietää,
eikä kaikkea voi kertoa,
tai paljastaa mutta ymmärtää,
samat tapahtumat sarjana,
joka toimii yksilöä vastaan!

Jokainen uhri tekee virheitä,
enemmin tai myöhemmin,
ja siihen häirintä perustuu!

Julkisessa mediassa voi nähdä tapahtumasarjoja,
kuten ns. "risumiehen" tarina on surullinen esimerkki,
miten julkisuuteen tullut video,
lopulta koituu yksilön elämän tuomioksi!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti