keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Hiljainen tappaja

Hän oli saapunut sivistyksen piiriin. Hän oli saanut ensimmäisen äly-puhelimen, siinä oli paljon ominaisuuksia, joita hän ei tuntenut lainkaan. Hän oli saanut rahaa kaukaiselta sukulaiselta, joka oli hänen vaimonsa sukua. Yllättäen häntä oli kohdannut onni, perintö, jota hän ei ollut ajatellut. Ihmiset olivat olleet huolissaan jo pitemmän aikaa.

Hänen vaimonsa sukulainen oli tullut käymään, ja tuonut hänelle rahaa. Vaimon sukulaiset halusivat, että hän olisi yhteydessä heihin ja soittaisi heille kuulumisiaan. Erityisesti vaimon vanha täti olisi halunnut kuulla hänen elämästään, mutta nyt oli myöhäistä. Täti oli kuollut, ja oli jättänyt hänelle pienen summan rahaa.

Miten ihminen eroaa perheyhteydestä, ja miten hän unohtaa kaiken?

Kukaan ei oikeastaan tiennyt, miten hän oli selvinnyt vaimonsa kuolemasta. Hän ei ymmärtänyt olla yhteyksissä muiden ihmisten kanssa, ja hän oli eristäytynyt jopa omasta uskonnostaankin. Hän ei rukoillut tai harjoittanut uskontoa juurikaan, vaan hän oli uppoutunut johonkin, jota hän ei tuntenut. Hän tiesi, että hän oli jossakin hallitsemattomassa mukana.

Mutta uusi puhelin mahdollisti paljon enemmän. Hän pystyi lukemaan ulkopuolisesta maailmasta, ja hän sai sellaista tietoa, josta hänellä ei ollut tietoa. Puhelimessa toimi nettiyhteydet ja hän alkoi etsimään tietoja äänien kuulemisesta ja kaikesta muusta. Hän käytti runsaasti aikaa kaiken etsimiseen, ja siitä tuli hänelle pakkomielle. Hän oli ihmeissään lukemistaan asioista. Hän ei ymmärtänyt, miten jumalan ääni puhui hänelle. Hän löysi jotain sellaista, mikä tuntui oudolta.

Hänen maailmansa oli muuttuva, ja hän ei uskonut enää naisenkaan puheita. Hän ymmärsi olevansa huijauksen kohde.

Mitä hänelle oli tapahtunut, ja mitä tapahtuisi? Hän taisteli uskon ja epäuskon välillä. Mitä hänelle tapahtuisi? Se oli hänen ajatuksensa nyt, eikä hän tiennyt mitä tehdä! Miten pahuus oli saanut hänet valtaansa. Hän katui viime kuukausien elämää.

Oliko hän hylännyt vaimonsa muiston, oliko hän kunnioittanut omia periaatteitaan? Oliko hän todella irtautunut omasta uskostaan? Miten hän oli manipuloitunut naisen puheesta?

Hän käsitti, että muutos ei ole ollut hyväksi hänelle. Hänen olisi oltava huolellisempi ja asioissaan perusteellisempi. Hän oli ollut tuuliajolla, ja nyt hänen oli muistettava kaikkia sukulaisiaan. Hän oli erehtynyt elämässään ja totteli jotain sellaista, mikä ei ollut hyväksi hänelle. Hän katui viime kuukausien elämää, ja ymmärsi, että oma suku ja vaimon suku oli tärkeämpi hänelle kuin hän oli ajatellut. Hän suri katkerasti, ettei ollut yhteydessä vaimonsa sukuun. Eikä omiin sukulaisiin!

Ehkä hän havahtui huomaamaan totuuden, sitä ei kukaan vielä voi tietää!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti