perjantai 19. huhtikuuta 2019

Hiljainen tappaja

Miten hän saattoi olla noin "tyhmä"? Ja miten hän manipuloitui naisen äänestä ja miten hänet taivuteltiin uskomaan hänen sanojaan? Miten häntä vahvistettiin kaikella muulla toiminnalla, jota hän itse ei edes aina tiedostanut?

Mikä motivoi häntä toimimaan äänien antamien käskyjen mukaan? Tuhannet kysymykset risteilivät ihmisten ajatuksissa. Hänet tunteneet ihmiset eivät voineet uskoa hänen tehneen mitään pahaa. Mutta joukossa oli myös epäilijöitä, jotka olivat kuulleet hänen puhuvat itsekseen, ja jotkut jopa tiesivät hänen etsivän jotakin naista, josta tulisi hänelle uusi vaimo.

Miksi kaikki oli päättynyt noin onnettomasti? Ja miten paljon vahinkoa tapahtumat olivat aiheuttaneet, eikä menetykset olleet pelkästään taloudellisia vaan inhimillistä kärsimystä ja ihmishenkiä.

Kaikki yrittivät ratkaista asioita, ja paljon oli liikkeellä suoranaisia juoruja, sillä ihmiset eivät ymmärtäneet tapahtumista. Harva tunsi miestä hyvin, ja hän oli aina töissä. Osa laittoi syyksi hänen vaimonsa kuoleman ja sen jälkeisen eristäytymisen muusta yhteiskunnasta.

Monet pitivät häntä arveluttavana ja hänen mielenterveyttään epäiltiin. Hän oli nähnyt joidenkin mielestä näkyjä ja äänien kuuleminen oli outoa. Kukaan ei osannut sanoa, kuinka kauan hän oli kuullut ääniä ja oliko vaimon kuolema saattanut hänet johonkin psyykoosiin?

Miten hän oli näin helposti ajautunut tuollaisiin tapahtumiin mukaan, vaikka hän oli toiminut töissä hyvin ja eli moitteettomasti ja vaatimattomasti. Mikä voima oli saanut hänet tähän toimintaan?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti