maanantai 22. huhtikuuta 2019

Hiljainen tappaja

Ihminen tarvitsee motivaation tehdäkseen asioita, joista hän ei välttämättä pidä. Pienet edistysaskeleet ovat tärkeitä. Pienistä teoista saa pienen edun tai palkkion ja suurista asioista suuremman edun tai palkkion.

Jos ihminen työpaikalla tai seurassa yksinäinen, hänet saa mukaansa, ottamalla hänet keskusteluihin mukaan, ja jopa esittelemällä hänet muille. Ihminen kokee, että hänet hyväksytään ja arvostaa suuresti henkilöä, joka on ottanut hänet ystäväpiiriinsä ja samalla laajempaan yhteisöön. Hän on motivoitunut toimimaan häntä ystävänään pitävän ihmisen puolesta tai ehdoilla. Nuoret ihmiset motivoituvat tekemään kotitaloustöitä, kun heille luvataan palkkio. He saavat ostaa uusia vaatteita tai kenkiä, ja tämä motivoi heitä, koska he näyttävät uusissa vaatteissa ja kengissä paremmilta ystäväpiirissään.

Ihmiset välttävät epämiellyttäviä tunteita, kuten häpeää ja syyllisyyttä. Tällaisia asioita ovat menneisyydessä tapahtuneet epämiellyvät tapahtumat. Tai selvittämättömät tilanteet ja tunteet. Jos toinen ihminen on perillä henkilön menneisyydestä, voi hän käyttää hyväkseen motivoinnissa ikäviä tapahtumia. Kun et tehnyt, mitä sinulta pyydettiin, menetit rahaa tai ystävyyden. Sinun täytyy tehdä parannus voidaksesi elää asian kanssa.

Pavlovin koirakokeissa havaittiin koirien ehdollistaminen. Sama toimii myös ihmisten suhteen. Ilmaisen edun tarjoaminen joka voi olla lounas tai lahjakortti, voi motivoida heidät parempiin saavutuksiin. Tämä voi toimia jatkuvana kannustimena työpaikalla. Paras tiimi palkitaan jollakin tapaa. Ihminen voi tulla hyvinkin riipuvaiseksi yhdestä hyväksyvästä henkilöstä työyhteisössään, ja hän on valmis silloin auttamaan häntä saavuttamaan etuja hänen kanssaan. Ihminen voidaan motivoida ilman mitään näkyviä palkintoja. Se voi olla vaikka kehumisen tai ystävyyden merkityksen korostaminen. Ihmistä voi motivoida vaikka lempimusiikin soittaminen tai miellyttävien asioiden kuuleminen. Hän on ehdollistunut suorittamaan asioita toisten puolesta.

Mies tunsi, että hänen maailmansa oli romuttunut vaimon kuoleman jälkeen. Hän ajatteli, että miksi hänen lempeä ja hyvä vaimonsa otettiin pois. Välillä hän ajatteli olevansi itse ollut valmiimpi kuolemaan vaimonsa sijaan. He eivät olleet yhdessä pystyneet toteuttamaan lapsiperheen arkea, ja nyt se löi yhtä enemmän häntä kasvoille ja sieluun.

Hän kuuli pian naisen pehmeän äänen puhuvan hänelle. Hänelle luvattiin paljon hyvää ja uusi perhe. kaikki tapahtui pikkuhiljaa. Hän sai myös erikoisia kipuja kehoonsa, ja hänen oli parempi hengittää kodin ulkopuolella. Hän ei enää tarrautunut vanhan vaimonsa muistoon, vaan löysi uusia asioista elämästään.  Hän ei ymmärtänyt pelätä äänimaailmaa, niin hienoin askelin se saapui hänen elämäänsä. Nainen tuntui heti sielunkumppanilta, ja pystyi tulkitsemaan miehen ajatuksia ja tarpeita syvemmin kuin itse pystyi käsittämään.

Hän oli hyvin yksinäinen mies, eikä hänellä ollut mitään menetettävää, hän voi vain toivoa jotain hyvää elämäänsä. Siksi hän tarrautui mukaan toimintaan, eikä hän ollut edes huolestunut toiminnasta.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti