Mielikuvituksen hoitoa!

Lukiessani ihmisten tarinoita sairaalahoidosta Suomessa olen törmännyt useisiin epäkohtiin. Potilasta ei ole kuunneltu tarpeeksi asioiden hoidossa. On uskottu muita ihmisiä liikaa, ja itse potilas on jäänyt taka-alalle. On lääkitty vääriin ja tuomittu vääriin hoitoihin.

Itse mietin joka päivä vuosi sitten psykiatrisella osastolla, kuinka selviän ulos ko. paikasta. Ei ollut mitenkään selvää, miksi jouduin sinne, olin vain vilkkaan mielikuvituksen, väärien lääkkeiden uhri ja vielä väärin kuultujen sanojen uhri. Ex-mieheni sanaa uskottiin, sanoin mitä tahansa, minua ei uskottu.

Ja siitä tuli sitten tuomio, jota itse ADHD-diagnoosin saaneena lisäsin, en osannut vaieta tai olla hiljaa, puhuin lauseita, joissa ei ollut muuta kuin mustaa huumoria, ja se kaikki kirjattiin potilastietoihini. Olen aina puhunut värikkäästi kuten isälläni oli tapana, ja se mitä milloinkin tarkoitin, ei ollut kuin mustaa huumoriani eli löin leikiksi koko homman. Sain siitä itselleni kolmen kuukauden pakkohoidon.

Myönnän toimineeni väärin näin vuosi jälkikäteen, eli toimitin lopulta itse itseni sinne pitemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus olla. Mieheni luuli kuulleensa, että polttaisin meidän talon, kun puhuin aivan jotain muuta. Itse en alussa tajunnut koko psykiatrisen sairaalaosaston toimintaa, ja pahensin tilannetta, kun olin hämilläni, puhuin epäselvästi, kuten ADHD tekee.

Näin jälkikäteen on helppo olla viisaampi ja myöntää, että puhun ja toimin normaalisti itse itseni kanssa, mutta toiminta saattaa muista näyttää kaaoottiselta tai jotenkin vinksahtaneelta. Se on vain oma tapani hoitaa asioita, ja tehdä ratkaisuja, jos rajuakin huumoria käyttäen. Olen vain omaperäinen ja vilkkaan ja erikoisen huumorin omaava ihminen. Silloin tulee helposti väärin ymmärretyksi, ja sellaisiahan ovat aina perinteisesti kylähullut ihmiset olleet. Oman tiensä kulkijoita ja itsenäisesti toimivia, eri tavalla puhuvia ja toimivia, mutta useimmiten perusterveitä, eikä minkään hoidon tarpeessa olevia persoonallisia ihmisiä.

Jokaisesta ihmisestä voidaan luoda psykiatrista hoitoa tarvitseva, tarvitsee vain ärsyttää, ja saada ihminen toimimaan erikoisella tavalla, tai tehdä hänelle jotain, mikä johtaa toivottuun lopputulokseen. Kiusaaminen esimerkiksi, tai väärin kuuleminen, tai väärin tulkittu ihminen on helppo kohde, ja siinä tilanteessa on vaikea pelastautua, kuten itse tulin huomaamaan. Ei uskota tai ei pysty puolustautumaan, koska huomaa vain sekoittavansa itsensä pahempaan liemeen, kun on muutoin poikkeava; esimerkiksi ADHD tai Asperger, autismin kirjon potilas, tai tarpeeksi vanha, niin ei voi muuta kuin toivoa parempaa ymmärrystä tilanteessa.

No viime yönä saatoin puhua unissani. Näin monta tuntia unia, ja tein suurta taidenäyttelyä. Unessa olin vanhojen työkavereiden ja muiden ihmisten seurassa. Muistan monet veistokset ja taide-esineet unestani. Se oli sellainen taiteellinen kokoelma, ja niin todentuntuinen uni, että ihme, jos en puhunut unissani. Puhuin nimittäin aikaisemmin varsinkin päivällä, kun näin unia silmät auki. Sellaisia tapahtumia muistan paljon, että ihminen, jonka kanssa olin, ihmetteli, mistä oli kysymys tai mitä sanoin. Tajusin vasta psykiatrisen hoidon jälkeen, että olen aina puhunut ääneen, ja puhunut nukkuessani. Samoin puhuin kaikesta, mitä näin tai koin, jopa päiväunistani ääneen, eikä ihmiset tieneet, että olin hetkittäin unessa ja näin jotain unta päivällä! Tätä puhumista tapahtuu usein nukahtamis- tai heräämisvaiheessa, että siten olen vammainen unien näkijänä.

Tämä mielikuvitus ja musta huumori ovat olleet voimavaroinani lapsesta lähtien. On ollut ikävä, kun on joutunut luopumaan pitkälti puhumisesta, sillä ex-mieheni ei puhu joinain iltoina mitään. On yritettävä itse vaieta, ettei aiheuta mitään epäilyksiä tai epäselviä tilanteita. On todella raskasta käyttäytyä vastoin omaa tavallista minäänsä. Siksi hakeudun entistä enemmän muuhun kodin ulkopuoliseen toimintaan, ja se on tarpeen, että voi puhua ja ilmaista itseään, eikä ole kahlehdittu ikuiseen hiljaisuuteen. Kotona voi sitten vaieta ja olla hiljaa, kun on saanut olla muualla!

Vaikeneminen oli kuitenkin ainoa tapa päästä pois psykiatriselta osastolta. Opin vähitellen, että parempi kun en puhu mitään. Puhumalla omalaatuisella tavallani sekoitin vain lisää asioita, koska vitsailin ja väritin tarinoita, puhuin mielikuvitusteni tuotteista, ja olemattomista ihmisistä, jotka olin keksinyt huvikseni.

Tiesin koko ajan totuuden, että minä olin vain tavallinen ihminen, ja kuvittelin huvikseni kaikenlaista, jota sitten viljelin kohtuullisesti aika ajoittain. Se vain kävi hiukan liian todelliseksi, enkä tajunnut, että mieheni uskoi sitä. Se luuli todella minun puhuvan totta! Oli kai näyttelijän lahjojakin!

Nyt ymmärrän, että olin oman mielikuvitusmaailmani vallassa, ja juttelin mielikuvitusystävilleni, jotka loin ympärilleni ihan vain huvittaakseni itse itseäni. Näin ihminen toimii, jos arki alkaa olla liian tylsää tai on vain ahdistunut, haluaa jotain huvitusta tai mustaa huumoria valaisemaan synkkiä päiviä.

Miten sitten kaikki päättyi? Se päättyi siihen avioeroon, jota hain, koska tosiaan kuvittelin sen psykiatrin hakevan minut holhouksen alaiseksi, kun hän alkoi miettiä maniaa kohdallani. Minun raha-asioita puitiin ja ihmeteltiin, miten tuhlasin rahaa. Manian avulla olisi hän varmaan pystynyt sen holhouksen alaiseksi julistamisen tekemään. Onneksi muistin ja pystyin tarkistamaan sairaalassa, miten paljon rahaa oli tileillämme ja minun nimissä vuokravakuustilillä. Mutta sen avioeron hain ihan varmuuden vuoksi sitten siinä tilanteessa. Että voikin lääkäri sairaalassa saada ihmisen sellaisen pelon valtaan, ja tajusin, että pyysin siirtoa muualle.

Pääsin Juurikkaniemen sairaalaan Keuruulle, ja siellä asiat alkoivat vihdoin selkiytymään. Jyväskylään jääminen oli ollut ikuinen sairaus minun kohdallani, koska en ymmärtänyt, että pitää tehdä mm. päiväohjelma tai viikko-ohjelma kuin pienelle lapselle, tällaiselle aikuiselle ihmiselle, joka on opettajaksi valmistunut ja yliopistotutkinnon tehnyt, sekä toisen tutkinnon verran vielä muita opintoja suorittanut. Koin sellaisen ohjelman laatimisen potilaan aliarvioimiseksi, samoin kuten ulkoilut hoitajan kanssa, koska potilas oli toimitettu vaarallisena sairaalaan (ex-miehen tulkinta asiasta). Itse olin vain liian hämilläni, että olisin tiennyt, mitä tapahtui ja miksi!

Laskin kuitenkin kotiin päästyäni, että olin tienannut 6.700 euroa nettona palkkoja neljän kuukauden aikana, että mitä sitten, jos käytin siitä pariin reissuun vähän enemmän rahaa. Olin itse laskenut kaikki rahavarani, ja tiesin, miten rahoitan matkani. Seuraan tarkemmin tiliäni, ja säästän kaikki kuitit. Pystyn matkustelemaan paljon, jos säästän muissa kuluissa. Enkä tuhlaa paljon matkoillani, elin jopa Azoreilla noin viidellä eurolla per päivä. Että se siitä runsaasta kulutuksesta.

Olen oppinut selviytymään itsenäisesti elämässäni. Enää ei hetkelliset pahat voimat minua liikuttele. Elän vain itsenäisemmin kuin ennen, ja matkustelen, kuten olen tehnyt aikaisemminkin. Olin joulun jälkeen Budapestissä, sitten pääsiäiseksi Barcelonaan ja kesäkuussa Puolaan lintutieteellisen yhdistyksen matkalle. Olin viime syksynä Enontekiöllä ja Kuusamossa viikon. Ettei tämä matkustusputki pääse loppumaan, olen säästäväinen, ja huolehdin raha-asioistani. Ei tarvitse muiden sivullisten olla huolissaan. Eläkkeeni on riittävän hyvä, että siitä pystyy säästämään aina muutaman ulkomaan matkan vuodessa!