Vielä hiukkasen hämärää,
lumeen peittyneet omenapuut,
taivaalla pitsiset harsoverhot,
olen vielä talviunessa,
odotan vielä kuukauden,
kunnes herään kevääseen.
Päivä ja yö yhtä pitkät,
silloin on jo maaliskuu,
kun yö ja päivä kohtaavat,
ja herään talviunestani,
nukun vielä hetkisen aikaa,
ja nautin lämpimästä peitosta.
Olen ollut liian väsyneenä,
monet vuodet vain valvoin,
ja odotin uutta aamua,
levottomin silmin ja mielin,
nyt olen siitä päässyt,
ja olen vain oma itseni.
Minä olen paljon kokenut,
oppinut antamaan anteeksi,
ja olen oppinut nauttimaan,
pienistä elämän hetkistä,
puolittaisistakin päivistä,
ripauksista onnen hiukkasia.
Onko elämässä liian paljon,
joskus vain liian kiireistä,
eikä ehdi pysähtyä välillä,
mutta nyt minulla on aikaa,
olen vapautunut liiasta työstä,
olen vain oman aikani herra.
Minä olen uuden onnen edessä,
se saapuvi pienen lapsen kanssa,
odotan sitä uutta aikaa elämääni,
niitä iloisia ja onnellisia kasvoja,
kauniita sinisiä ilon silmiä,
ja herkkiä lapsellisia hetkiä.
Miten silloin päiväni kuluvat,
tiedän, että kiireni lisääntyvät,
mutta tiedän, elämäni on täynnä,
sitä suloista lapsen tuoksua,
jota jo monta kertaa olen kokenut,
ja viisi lasta maailmaan saattanut.
Välillä polut ovat olleet vaikeita,
välillä on palattu taaksepäin,
mutta uutta on elämä tuonut,
välillä kipujen kanssa kipinöiden,
vuosia vaikeitakin olen kuluttanut,
tuhansia öitä olen valvonut.
Nyt nautin tästä uudesta päivästä,
ja tästä hetken onnen tunteesta,
kun saan aamulla vain katsoa,
ja kuunnella hiljaista huonetta,
nukkua silloin vielä hetkisen,
lämpöisen peiton alle käpertyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti