lauantai 3. joulukuuta 2016

Radiotaajuudet: Äänihäirinnästä

Olen saanut tietoja eri ihmisten teksteistä ja Suomestakin häirinnänkohteilta. Ihmiselle siis pystytään tekemään äänihäirintää kohdentamalla äänet niin hiljaisina että vain kohdehenkilö kuulee ne. Käytetty ilmeisesti radioaaltojen taajuuksia, jotka eivät kuule millekään viestintävälineelle. Näin ihmiselle voidaan reaaliaikaisesti puhua koko ajan.

Puheellahäirintä tai viestintä hiljaisella puheella kuuluu siis ilmeisesti rikollisille, mutta alkuperäinen tekniikka lienee kehitetty johonkin sotilaalliseen tarkoitukseen tai sissiliikkeille, äärijärjestöille ja järjestäytyneelle rikollisuudelle. Mahdollistaahan se reaaliaikaisen tiedonvälityksen kohdehenkilön ja taustahenkilöiden kesken. Tätä siis voidaan käyttää yhtenä aivopesun ja manipuloinnin järjestelmänä, ihminen alkaa toimimaan halutulla tavalla, kun on tarpeeksi kauan aikaa häiritty!


Koska järjestelmä ei ole yleisesti tunnettu, häirinnän kohteet ovat siis harhaluuloisia, kun he kertovat kuulevansa puhetta, joka tulee heidän pään ulkopuolelta. Asialla on kääntöpuolensa, ihmisillä ei voida todeta olevan yhteyksiä rikollisjärjestöihin tai terroristijärjestöihin, koska tietoja ei löydy heidän puhelimistaan tai tietokoneelta, kun ihminen tekee jonkin järjettömän terroristi-iskun. Tästäkin on esimerkkejä maailmalta.

Ihmistä siis soturia ei ole voitu yhdistää normaalien viestintävälineiden avulla mihinkään äärijärjestöön. Silti hän on voinut tehdä iskun jotakin toista järjestelmää tai ihmiskuntaa kohtaan. Voi kuvitella suurempia yhteisiä tekoja, kun johto toimii jossakin muualla ja on useita ihmisiä tekemässä yhteistä iskua.

Siksi herätkää ihmiset ruususen unesta, ja lukekaa tekniikan kehittymisestä. Seuratkaa uutisia, niin huomaatte esimerkkejä käytetyistä tekniikoista ja välineistä. Rauni Kolbe kirjoitti jo 1990-luvulla mikrosirujen tulevaisuudesta ja merkityksestä, kun ihmisiä sirutetaan ja merkitetään.

Hänellä oli tietoa myös häirinnästä muilla tavoilla, joita tavalliset ihmiset eivät tiedä. Jopa lapsia voidaan aivopestä, ja ihmiskokeita on tehty siruttamalla ihmisiä. Ihmisen käyttäytymistä voidaan muokata menetelmillä! Kauhistuttava ajatus niin hyvässä kuin pahassakin tämä on!

Tietyt äänentaajuudet toimivat siis viestinnässä myös lentokentillä ja lentokoneissa ilman, että kukaan pystyy estämään toimintaa! Sillä on valtavat mahdollisuudet reaaliaikaisena järjestelmänä! Jokaisen järjestelmän käyttäjän pitäisi ymmärtää se!

Jokaisella on koneita laitteita, jotka ottavat vastaan radioaaltoja, siis televisio ja radio esimerkiksi! Taajuudet voivat olla niin korkeita, että vain osa ihmisistä kuulee ne. Ja ihmiseen voidaan laittaa yhdellä neulanpistolla, kuin hyönteisen pisto, se mikrosirukin missä päin maailmaa! Sekin on siis totta ja Rauni Kolbe kirjoittaa siitä, nykyiset sirut voidaan asentaa verenkiertoon ja sekin on siis mahdollista! Ihminen ei vain huomaa sitä tai ei tiedä, miksi pistää jossakin jne!

Radiotaajuudet voivat olla aivan tässä järjestelmässä. Äänet käyttävät erittäin korkeita ääniä viestinnässään.

Kuulevatko radioamatöörit ne omassa järjestelmässään?

Pystyn nyt näkemään kaikki järjestelmät paljon laajempana käytöltään, koska olen saanut tietoa ja jopa nimiä suomalaiselta häirityltä sekä järjestäytyneestä rikollisuudesta, joka käyttää sellaista tekniikkaa, jota ei tunneta tai tiedetä suomalaisessa terveydenhuollossa eikä viranomaisten keskuudessakaan. Maailma on ajanut pikkuisen Suomen ohitse tekniikan kehityksessä!

Linkki Wikipwedian sivuille radioaalloista, ja näillä voidaan häiritä ihmisiä. Viestintäjärjestelmät käyttävät näitä hyväkseen!

https://fi.wikipedia.org/wiki/Radioaallot

Säteilyn turvallisuudesta

https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4teilyturvallisuus




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti