En ole koskaan ajatellut, millainen elämäni olisi ollut, jos minua olisi rohkaistu ja enemmän tuettu runojen kirjoittamisessa nuorena. Kirjoitin ensimmäiset runoni vihkoihin neljätoista vuotiaana. Ja kirjoitin sitten muutaman vuoden sisällä noin 200 runoa, ja paikallinen sanomalehti Sampo julkaisi niitä. En kuitenkaan ajatellut, että olisin voinut ryhtyä kirjailijaksi.
Näin jälkikäteen en osannut edes ajatella, että kykyni olisivat mahdollistaneet uran runoilijana. Niin tuoreita ja raikkaita ovat nuoruuteni runot, ja elän hetket aina uudelleen.
Tässä on ovat omat julkaisuni viime vuosilta. Osa runoistani on synkkiä, koska olen ollut ääniä kuuleva, ja siten harhainen, kun en ole tiennyt, että muut eivät kuule samaa. Aloin noudattamaan ääniä ja se vei elämäni hakoteille. Mutta olen kirjoittanut viime vuoden runot ja karsin viimeiseen noin 70 runoa sadasta, koska totesin osan olevan liian raskaita tai liian henkilökohtaisia julkaisuun.
Toisaalta vaikeuksien kautta voittoon, ja tiedän, että olen joskus erittäin tuottelias, ja kirjoitan paljon. Mutta julkaisen kaiken vain oma kustanteisena ja jaan näitä lahjaksi tuttavilleni. Katson, että jää jotain muistoja ja pysyvää jälkeeni. Jotain mistä joku muistaa vielä minut kuolemani jälkeenkin.
Runot ovat oman kokemuksen kautta syntyneitä, ja kerron niissä sairauksista ja kuolemasta. Kohtasin paljon kuolemaa, kun parin vuoden aikana viisi läheistä rakasta sukulaista siirtyi rajan toiselle puolella. Oma sairastuminen ääniä kuulevaksi ja sitten harhaiseksi tämän takia näkyy myös runoissani. Runot ovat tärkeitä selviytymisen keinoja olleet.
Elämä opettaa, elämä antaa, ja lopulta perille kantaa, kun aika on täynnä. Näin käy meille jokaiselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti