Kun pimeys saapuu,
eikä näe yhtään valon säiettä,
kaikkialla on vain mustaa,
silloin on vain odotettava,
sitä uutta päivää,
ja uutta aamua,
joka maailman valaisee.
Pimeydessä ei voi löytää,
tai päästä perille asti,
on vain jaksettava odottaa,
jotain mikä kaiken paljastaa,
mitä varten on elämässä,
ainakin sen syrjässä kiinni,
kun uusi päivä koittaa.
Olen ajatusteni vanki,
enkä niistä irti helposti päästä,
olen sisäisen maailmani kahleissa,
ja unelmani ovat jossain kaukana,
ehkä tavoittamattomissa toiveissa,
ja rauhani ja toiveeni ovat niissä,
toteutumattomisssa haaveissa.
Onko pimeys vain vallinainen,
vain hetkisen kestävä este,
vai kauemman aikaa viipyvä,
este elämän jatkumiselle,
se on minun itse selvitettävä,
jotta ajatukseni olisivat vapaita,
enkä turhaan tuhlaisi aikaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti