Terapiatyötä, sukkia hyväntekeväisyyteen asti!

Tässä tätä minun terapiatyötä, neljättoista villasukat, jotka aion viedä ensikodille. Jakavat siellä tarvitseville ja tuleville äideille, mukana on muutamat pienemmät sukat lasten kokoa. Olen jakanut sukkia kymmeniä pareja tämän talven aikana. Aloin uudestaan neulomaan sukkia viime keväänä. Sitten olen vain neulonut niitä ja kokeillut erilaisia kuvioneuleita, erilaisia lankoja, pitsineuleita ja kaikkia mahdollisia malleja, joita olen löytänyt. Olen ostanut osan langoista ulkomailta, ja käyttänyt eri tavalla värjättyjä lankoja.

Nämä tässä olevat sukat ovat suurimmalta osalta ihan perinteisen mallin mukaan tehtyjä. Ne syntyvät parissa päivässä sukkapari ilman suurempia ponnistuksia. Menee muutama tunti sukan neulomiseen, ja helposti se aika kuluu televisiota katsellessa tai seurustellessa, ja usein minulla on sukankutile mukana harrastuksissa.

Oma mummoni oli kova tekemään sukkia meille lapsille. Muistan, että hän neuloi vielä yli 80-vuotiaana. Isoäitini eli 97-vuotiaaksi ja oli kotonaan aina 94-vuotiaaksi asti, kunnes viimeiset vuodet vietti vanhainkodissa.

Sitten äitini jatkoi perinnettä ja joulun aikaan oli iso muovikassi odottamassa ottajaansa. Siellä oli eri värisiä ja raidoilla koristettuja sukkia, ja välillä hänkin teki eri tavalla neulottuja kuviollisia sukkia. Oli siitä iso ilo valita jokaisen sukat itselleen.

Käsitöitä ehkä arvostetaan, eikä sukkiakaan kaikki osaa neuloa. Perinnettä täytyy vaalia, ja itse olen ikäni ollut taitava käsityöihminen. Olen kutonut verhoista lähtien, mattoja tehnyt ja yhden kansallispuvun alusta lähtien olen ommellut ja kutonut kankaatkin siihen. Se oli Keski-Suomen puku. Laukaan pukuun tein paidan melkein valmiiksi ja kudoin hamekankaan. Sen annoin sitten omalle tyttärelleni, että hän saa oma pukunsa.

Itse pidän runojen kirjoittamisesta, mutta lähisuku ei arvosta niitä lainkaan, eikä ex-mieheni edes tiedä tai välitä, eikä lue näitä! Olen kirjoittanut aina 14-vuotiaasta asti eli 45 vuotta runoja, aina silloin tällöin.

Mukaan laitoin runoni runokokoelmasta 2014:

Unihiekkaa vain

Katso lasta pientä nukkuvaa,
näe kaunis suuri unimaa,
se siivin hiljaisin kauas vie,
ja lasta lempeästi tuudittaa,
- on unen salainen tie.

Tunne suuri onnen salaisuus,
ole hetki hiljaa rauhaisaa,
on taivaalla unihiekkaa vain,
ja hiljaa leijailee siellä nyt,
- olo kevyt taivaltajain.

Viivy hetki kanssa lapsosen,
jää siihen viereen katsomaan,
ja kauneinta on kasvot nuo,
ja viipyy kasvoilla hymy tuo,
- aika silloin seisahtuu.

Toivo turva unen satamaan,
ja hellin käsin kosketa,
on onnen laulun arvoinen,
kun aika lempeä silloin on,
- suuri rauha unimaan.

Lisää heitä unen hiekkaasi,
ota syliin lapsi turvaasi,
ja katsoo silmät siniset,
kun uneen tuudittaa hänet saa,
- nyt peitä pienoinen.

Toiseen korttiin laitoin tämän runon runokokoelmasta 2014:

Jokainen meistä

Jokainen meistä tarvitsee,
vierellä kulkevaa ystävää,
joka kädestä kiinni pitää,
ja illalla kuiskaa hiljaa,
yötä hyvää sinulle toivotan,
hiuksia hellästi silittää.

Jokainen meistä olla saa,
erilainen ja omanlainen,
sillä maailma on suuri,
ja aurinko paistaa aina,
vaikka sitä ei näkisikään,
sadepilvien keskellä täällä.

Jokaisella meillä on sydän,
ja se sykkii elämälle,
laulun lintusen lailla,
kuunnellen tuulen ääntä,
haihtuvat synkät pilvet,
paljastuu kirkas taivas.

Jokaiselle meille toivotaan,
kesää kaunista kukkineen,
ja hyvää matkaa jatkaa,
uutta ihmeellistä opetellen,
lapselle ja aikuiselle,
joka matkalla vaeltaa.

Jokaiselle meille annettu,
tämä kaunis, ihana maa,
jota helliä nyt saamme,
ja tutkia ihmeitä sen,
aina se meidät yllättää,
salaisuuksiaan paljastaa.