Rikki revitty oli elämän naru,
säretty, mistä voisi kiinni pitää,
ontto oli tyhjänä sydän,
hylätty ihmismieli ja sielu,
ulkopuolinen ja vajaa varjo vain.
Kuolema nauroi oven takana jo,
silloin oli naurettava kuolemalle,
vielä sitä odottaa nyt saitkin,
jos luulit helppoa saalista saavasi,
sitkoa sattui vain olemaan naru.
Kulkukoirana kurjana kulkeva,
joskus palan parasta saava voi,
tai sitten ilman kaikkea jäävi,
kuinka sinnikäs elämä olikaan,
kiinni pitikin kaikin voimin.
Vaikka vajaaksi jäänyt oli,
mielen köyhyys, älyn vähyys,
ja suurta ei voisi tavoittaa,
voisi olla vain tyhjä tynnyri,
tai säröille särkynyt peili.
Hylätty, jätetty, petetty mieli,
vähälle jäänyt oli ihmistaimi,
arvokas voisiko olla hänkin,
kuka erottaisi, kuka hylkäisi,
ja voisiko joku jopa rakastaa?
Laulu kertoo erilaisista ihmisistä, elämän puutteista, mitä on elämän alussa saanut, mitä on jäänyt saamatta, sairaista, kehitysvammaisista, CP-vammaisista, niistä, jotka ovat joutuneet eroon tavallisesta elämästä, ovat jostakin syystä työnnetty syrjään, ja kysyn, miksi?
Laulu kertoo myös siitä, että joskus on naurettava oven takana olevalle kuolemalle, voitettava kaikki vaikeudet ja sairaudet, ja jatkettava elämää, että ihmisellä on enemmän voimia ja keinoja, sitkoa ponnistaa eteenpäin, vaikka vaikeudet yrittävät lannistaa, ja viedä mukanaan.
Miksi hylätään, miksi erotetaan, ja eikö kukaan voisi rakastaa heitä sellaisena kuin he ovat?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti