Rakkauden sanoja ei kannata tuhlata,
lausua turhaan tai liian usein,
koska pettymys voi olla liian suuri,
jos koko sydämensä on uhrannut,
on koko elämänsä toiselle antanut,
on rakastanut enemmän kuin tarpeeksi,
on hukkunut omaan liikaan rakkauteensa.
Rakastaa voi vain ehkä hippusen verran,
jotta ei vahingoittaisi omaa mieltänsä,
eikä rakkautta kannata turhaan tunnustaa,
sillä siinä voi toisen mieltä satuttaa,
olemalla liian rehellinen ihminen,
voi aiheutta enemmän vahinkoa muille,
kuin itse koskaan tulee ajatelleeksensa.
Miksi rakkautta pitää säästellä,
miksi rakkautta ei voi jakaa aina,
sitä ei ihmisen mieli aina käsitä,
on vain olemassa yksipuolista,
joskus turhaakin kiinnostusta,
ja siinä ei ole mitään muuta,
kuin mielikuvituksen vilkkautta.
Onko parempi luottaa entiseen,
sitä tuskin kannattaa tehdä,
sillä jokainen kaipaa uudistumista,
oman mielensä puhdistamista,
kaikesta siitä taakasta ja turhasta,
jota olemme elämän myötä,
sinne joskus liikaakin kantaneet.
Sanoisin vain pienen ripauksen verran,
että tahtoisin joskus edes rakastaa,
olla se parempi ihminen toiselle ihmiselle,
antaa palasen omasta sielustani,
tuntea ja tunnustaa oman rakkauteni,
silloin kun se sielussa leimuaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti