keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Kova osa

Jos jokainen ihminen kyseenalaistetaan,
putoaa elämästä kestävin pohja pois,
jos jokaista sanaasi aina epäillään,
ei sanoillasi enää ole merkitystä,
jos jokainen yritys saada tukea,
tukahdutetaan turhana toiveena,
ihminen vain turhautuu enemmän,
ja hautautuu omaan onnettomuuteensa.

Raamatussa Jobin osa oli kova,
hänen kokemuksensa olivat ankarat,
hän joutui luopumaan omasta perheestä,
hän menetti kaiken oman omaisuutensa,
mutta silti hän lopulta uskoi,
että hänelläkin on parempi paikka,
ja tulevaisuus olemassa vielä.

Näin on minunkin uskottava,
oltava omana itsenä paljon vahvempi,
jotta voisin edes elää eteenpäin,
olla oma itsenäinen ihminen,
kannettava vastuu omista teoista,
ja annettava sen vain olla,
jota en pysty tai olisi pystynyt tekemään.

Minä tyydyn siihen kaikkeen,
mitä minulla nyt on olemassa,
ja mitä minulle elämässä annetaan,
minä tyydyn sekä hyvään että pahaan,
sillä pahallakin on aina oleva olemuksensa,
vaikka sitä ei ulkopuolisille näkyisi,
se vain tuntuu ihmisen itsensä sisällä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti