Ja nämä vainoavat minua,
monina öinä elämäni loppuun asti,
minut on laitetu mielisairaalaan,
jossa en osaa tai tiedä,
miten minun pitäisi käyttäytyä,
tai mitä minun pitäisi sanoa,
tai mitä minä en saa tehdä,
tai miten minä en osaa noudattaa,
kaikkia käskyjä siellä,
tai miten minä olen hätääntänyt,
tai miten minä olen eksynyt,
enkä minä tiedä miksi,
tai minkä takia olen joutunut,
tuohon erikoiseen ympäristöön?
Ja näen miten minua halveksitaan,
miten minua moititaan kaikesta,
miten minä ahdistun yhtä enemmän,
ja miten minä teen virheitä lisää,
miten minä käyttäydyn väärin,
enkä minä voi päästä pois,
koske minä en tunne sääntöjä,
tai tiedä mikä on siellä oikein,
tai mitä minä voin sanoa,
tai miten minä selviän siellä,
miten minä en osaa mitään,
miten minä teen väärin,
ajatus on aivan hirveä,
olla tässä unessa vankina.
Ja katson ulkopuolella lintuja,
ja katson kuinka ne ovat vapaita,
kuinka ne voivat ylittää aitoja,
ja liikkua vapaasti taivaalla,
mutta minulta puuttuu siivet,
että enkä pääse sinne ylös,
enkä pääse sinne ulkopuolelle,
enkä näe hiljaista luontoa,
sitä ikimetsää ja olla aivan yksin,
sillä siellä on minun sieluni,
ja se on kaikki täyttä tuskaa,
olla vailla sitä linnun vapautta,
ja sitä rauhoittavaa metsää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti