maanantai 1. lokakuuta 2018

Ahdistuneisuus

Kun ihmiselle on tapahtunut paljon,
sellaista mitä hän ei jakaa tai kertoa,
lähipiirin ihmisille tai perheelle,
hänen täytyy vaieta asioistaan loppuelämäksi,
hän voi jakaa asioita vain vertaistukiryhmässä,
hän ahdistuu asioista ja tapahtumista.

Risumiehen tapauksessa kaikki tapahtui nopeasti,
hän oli suuttunut ja käytti karkeaa kieltä,
ja hänestä kuvatiin salaa kännykällä vain lyhyt filmi,
joka ladattiin youtube-kanavalla katsottavaksi,
ja sen seuraukset olivat erittäin ikävät ja laajat.

Lopullisesti pettivät ihmisten omat käsitykset,
jopa lähipiirin ihmiset hylkäsivät hänet,
eikä hän päässyt koko tapahtumasta eroon,
eikä unohtamaan edes yhdeksikään hetkeksi,
siitä kaikki tapahtumat pitivät huolen,
ja se murtaa ihmisen nopeasti henkisesti,
ja loppu onkin kaikkien tiedossa Suomessa.

Kun ihmistä jatkuvasti arvostellaan ja haukutaan,
ja hänelle tehdään kaikenlaista kiusantekoa,
ja kun se jatkuu vuosikausia samana,
hän alkaa karttamaan paikkoja ja ihmisiä,
joista on ollut vaikeuksia hänelle,
hän joutuu hylkämään jopa sukulaisiaankin,
koska hän ei pysty kohtaamaan heitä,
eikä hän voi tietää kuinka itse reagoi,
olisiko hän siinä tilanteessa täysin paniikissa,
ja hänet voitaisiin toimittaa sen takia hoitoon!

Pelkotilat purkautuvat jatkuvina painajaisina,
näkee sellaisia unia joissa on ahdistettuna,
ihmistä ajetaan takaa joidenkin toimesta,
hän yrittää paeta koko ajan unessa,
eikä hän pääse mitenkään pakoon,
tilanne on erittäin ahdistava ja traumaattinen,
se lienee hyvin normaali reaktio tapahtumille,
joita ei ole voinut itse hallita tai tuntenut.

Tällaisista traumaattisista tapahtumista,
kertovat sodan, fyysisen tai henkisen väkivallan,
tai muun vastaavan tapahtuman kokeneet,
ihminen tulee muistamaan tapahtumat,
jopa liiankin hyvin elämänsä loppuun asti!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti