"Viileämpi ilta syksyn vapauttaa, paahteesta päivän, antaa aikaa ajatella ja odottaa uutta aikaa. Suunnitella perheen asioita, tulevaa isovanhemmuutta, pienen vauvan syntymän ihanuutta. Ja ensimmäistä kertaa, ja mitä se tuo tullessaan ja miten itse muuttuu sen myötä. Ja olenko sama vai eri ihminen silloin. Kuinka hauskaa se voi olla, vai vaikeuksia täynnä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!"
"Ja mikä voisi olla haastavampaa, ja mitä voisi odottaa? Olen odottanut ehkä tietämättäni tätä aikaa ja hetkeä, jolloin uusi aika alkaa. Ja kaikki on uutta, vanha taakse jää, se olla voi jotain valloittavaa, ja onko se jotain uutta nyt. Kun uneksin uudesta ja muistan kasvot äitini, joka aina uniin palaa. Olen uuden edessä nyt!"
Hän oli ollut väsynyt viime päivinä, eikä hän ollut nukkunut viikkoon oikein hyvin. Hän kuunteli naisen puhetta ja hän alkoi yhä enemmän miettimään lapsia ja perhettä. Hän muisti oman äitinsä ja oman perheensä. Usein hän palasi omaan lapsuuteen ja omaan lapsuuden kotiin. Hän muisti kaikki tuoksut ja kodin ilmapiirin. Kuinka hän oli lapsena ollut tyytyväinen kaikkeen siihen vähäänkin, mitä hän oli saanut. Töitä oli saanut tehdä paljon kotona, eikä elämä ollut aina niin helppoa. Heillä oli muutama kotieläin, pieni viljelypalsta ja parin huoneen talo. Siinä oli kaikki, mihin hän oli lapsena tottunut. Elämä oli ollut yksinkertaista selviämistä päivästä toiseen.
Ei heillä ollut rahaa ollut ja lapset olivat lähteneet heti töihin, kun he kykenivät työskentelemään. Vain vähän oli koulua käyty parin vuoden aikana, eikä silloin voinut muuta vaatia, jos perhe oli vain pienellä tilalla elävä. Sama oli kaikkien naapurien kesken. Kenelläkään ei ollut isoja tuloja, vaan kaikki jaettiin, jos joku sai enemmän. Se piti kylän hengissä, ja toi turvaa kaikille. Se loi yhteishenkeä pienessä yhteisössä. Kuka tahansa saattoi poiketa kylässä ja äiti laittoi aina heti teetä tarjolle.
Yhdessä hän muisti heidän leikkineen muiden perheiden lasten kanssa. Ja yhä enempi hän alkoi kaipaamaan omaa perhettä. Hänellä ei ollut lapsia, vaikka liki jokaisella hänen ikäisellään oli jo muutama. Hän olisi ollut onnellinen edes yhdestä lapsesta. Hän muisti oman äitinsä, kuinka hän hoiti lapset hyvin ja oli oikeudenmukainen ja lempeä kaikille. Sellaista äitiä hän arvosti suuresti. Äiti oli läsnä joka päivä heidän lapsuudessaan.
Illalla hänen oli pestävä pyykkiä. Hän ei ollut pitkään aikaan ostanut uusia vaatteita. Nyt hän huomasi kaikkien paitojen olevan vähän rikki. Vatsan alueelle oli tullut pienen pieniä reikiä paitoihin. Nopeasti ne alkoivat suurentumaan, ja hän totesi, että tämänkin työn tekisi kunnollinen vaimo, pesisi hänen paitansa työpäivän jälkeen. Ja huolehtisi vaatteiden korjaamisesta.
Hän kuunteli naisen puhetta, mutta enemmän hän mietti nyt omaa lapsuuttaan. Hänellä oli ristiriitaisia mietteitä. Miten hänen suhteensa kehittyisi? Olisiko nainen oikeasti olemassa häntä varten? Välillä epäusko valtasi mielen, toisaalta taas nainen rauhoitti hänen mieltään. Pitäisikö kaikkea pitää pahana nyt, sitä hän mietti tänäänkin?
Hän vaipui omiin ajatuksiinsa ja pesi vaatteensa, ripusti ne naruille kuivumaan, ja pian oli jo käytävä nukkumaan. Ehkä hän olisi huomenna viisaampi ajatuksineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti