Valon pilkahdus taivaalta,
kirkasta auringon valoa,
hetken kirkastaisi maailman,
tänä vuoden pimeimpänä päivänä.
En minä voi ketään syyttää,
kuin omaa itseäni tietämättömyydestä,
siitä mitä oli ympärillä tapahtumassa,
kohtalon kourassahan on luontokin!
On vain katsottava rohkeasta eteenpäin,
pakkasen puremia talvipäiviä,
ja lisääntyvää valon määrää,
vuosi taittuu kevättä kohti.
En minä voi tietää vielä,
miten elämäni heiluttelee tai keinuttaa,
miten omat polkuni hangessa menevät,
ja selviänkö ehjin nahoin kaikesta.
Minun on vain turvauduttava korkeampaan,
tyydyttävä tapahtumien kulkuun,
että elämä on hyvin sattumanvaraista,
ja vaikeasti joskus oivallettavaa!
Muutoin en saisi sielussani rauhaa,
jos murehtisin tapahtumia joka päivä,
se ei edistäisi hyviä asioita elämässä,
oman elämäni tulevaisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti