torstai 13. joulukuuta 2018

Hiljainen tappaja

Aamu alkoi huonosti. Hän oli nukkunut hyvin, mutta herätessään hän potkaisi jalkateränsä pöydän jalkaan ja kynsi repeytyi ja siitä vuosi verta. Kesti hetken aikaa ennenkuin hän löysi sidetarvikkeita, ja sai sukat jalkaansa. Hän teki nopeasti aamiaisen ja söi, ja pian hän jo kiiruhti lastaamaan tavaroita kauppiaille. Hän lastasi ripeästi, vaikka kipeä jalkaterä tuntui joka askeleella. Hän oli valmis, ja matka alkoi.

Hän ajoi tuttuja maaseututeitä tänään, eikä päivä olisi kovin pitkä ajomatkaltaan. Hän kiersi mutkaisia teitä, ja välillä oli peltoja ja kotieläimiä talojen pihoissa. Hän ajoi hyvin rauhallisesti, koska tiet olivat huonoja eikä ne olleet päällystettyjä, vaan hiekkaa ja kiveä oli paljon teillä. Toisinaan taas oli huonokuntoisia siltoja, ja vaarallisia mutkia. Tie kiemurteli kylien lävitse  ja matka eteni hitaasti.

Hän saapui pitkälle suoralle tieosuudelle, ja hän katseli rauhassa maisemia. Yhtäkkiä hänen edessään oli toinen auto, eikä hän tiennyt, mistä se oli siihen tullut. Hän ihmetteli kovasti näkemäänsä. Auto oli ilmestynyt hänen eteensä kuin tyhjästä! Hän ei ollut huomannut muuta liikennettä sillä tieosuudella lukuunottamatta pari vastaantulevaa avolavapakettiautoa. Tämä auto näytti uudelta ja hienolta. Hän ihmetteli auton rekisterinumeroa, ja sitä, että oliko hän nähnyt automerkkiä aikaisemmin. Hän ei tiennyt eteen ilmestyneestä automerkistä mitään, tai oliko automerkkiä edes näkyvissä.

Seuraavan kylän kohdalla auto hävisi hänen näkyvistään, eikä hän taaskaan ehtinyt nähdä, minne auto oli kääntynyt. Hän oli ymmällään tapahtumasta, sillä kaikki oli tapahtunut liian nopeasti tuntuakseen luontevalta. Hän päätti tarkkailla paremmin liikennettä, jos eteen tulisi vastaavia yllättäviä tilanteita.

Seuraavassa kylässä hän purki tavaroita. Vastaanottajat olivat tuttuja, ja hän kyseli näkemästään autosta. Kukaan ei ollut nähnyt tuollaista autoa, eikä kukaan tiennyt kenenkään hankkineen uutta autoa niillä seuduilla. Kaikki ihmettelivät hänen näkemäänsä, ja ehkä epäilivät koko hänen juttuaan, ettei se pitänyt paikkaansa. Hän ymmärsi, että siitä ei kannattanut kysellä enempää.

Noustessaan takaisin autoon hän löi päänsä ovenpieleen, ja hän tunsi kovaa kipua ohimollaan. Hän ihmetteli omaa kömpelyttään tänään. Hän yritti olla varovaisempi, sillä hän ei voisi olla pois töistä. Hän vain ehkä ollut huolimaton noustessaan autoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti