keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Äänien kuulemisesta

Äänet puhuivat minulle ehkä jo paljon aikaisemmin kuin itse edes tajusin kuulevani jatkuvasti puhetta, ja se puhe reagoi minun ympäristööni ja komentoi kaikkea näkemääni ja kokemaani koko ajan reaaliaikaisesti. Äänet arvostelivat kaikkea ja kaikkia ihmisiä ympärilläni, heidän olemustaan, pukeutumistaan, käyttäytymistään ja jopa seksuaalisuutta. Ex-miestäni he haukkuivat siaksi intiimin kanssakäymisen takia!

Minä en alussa tajunnut äänien kuulemisen olevan vaarallista ja harhaanjohtavaa, koska äänet puhuivat alussa minulle vain peleistä, että olin jossakin pelissä ja äänet olivat kannustavia, minua rakastavia, ja jopa etsivät minulle seuraa. Lisäksi ne kertoivat minulle tarinaa ihmisistä, jotka olivat rakastuneita ja kiinnostuneita minusta ja halusivat minulle vain hyvää! Näin äänet voittivat luottamukseni ja saivat minut olemaan mukana, tässä kaikessa pelissä tai kiusanteossa tai pilassa, kuten he myöhemmin sen ilmaisivat!

Äänet käyttivät naapurin miehen ääntä ja sen jakso oli erittäin seksuaalinen. Jopa ex-mieheni oli siinä jaksossa homo, joka oli naimisissa toisen naapurin kanssa, eikä meidän avioliitto ollut koskaan ollut edes laillinen. Äänet komentoivat kaikkia omia suhteitani tai nuoruuden poikaystäviä, muutoin tuttujen miesten seksuaalisuutta ja kaikkia näkemiäni miehiä heidän ominaisuuksiensa mukaan. Kaikki komentointi oli reaaliaikaista.

Tässä jaksossa oli paljon ikäviä tapahtumia, mm. huoli katolisten nunnien puhtaudesta, ja siksi heidän piti ajaa häpykarvansa tms. vastaavaa!? Lisäksi jaksossa oli enemmän lesboja ja homoja kuin voisi kuvitella koko suvun ja ympäristön piirissä. Lisäksi ääni itse kertoi olevansa seksuaalisesti huono jonkun onnettomuuden takia ja hänellä on joku seksikone käytössä.  Koko jaksossa puhuttiin kaikkien ympäristön ja suvun ihmisten seksuaalisuudesta ikävästi ja ilkeästi!

Uskonnolliset asiat olivat yhdistetty tarinaan, ja minua syytettiin jumalanpilkasta vanhemman miehen äänellä ja pääsevätkö lapset taivaaseen oli usein toistettu kysymys!? Minun sukulaiseni kuulemma pelasti minut syytteestä!? Milloin minä olin syytetty ulkomailla, mm. Britanniassa tai muissa maissa ja koko ajan tarina vaihtui nopeammin ja oli enemmän sekava.


Äänien taustalla koirat haukkuivat ja lumi narskui, aivan kuin joku puhuisi minulle kännykän kautta! Taustaäänet olivat merkittäviä, koska kuulin koneiden ääniä, moottoripyörien ääniä ja kaikenlaisia ääniä, koneääniä laidasta laitaan, ja mietin, mitä koneita on taustalla tai missä äänet ovat nyt menossa tai tekemässä.

Ääninä olivat merkittävimpiä siis tuttujen ihmisten äänet, koska ne toivat luottamusta, ja aloin puhumaan niiden sanomat sekä mitä minulle minäkin päivänä sanottiin, koska äänet pyysivät kertomaan kaiken sanomansa muille tai laittamaan tekstiviesteillä sukulaisille jne.

Äänet pitivät juttua pilana koko sukua ja naapurustoa kohtaan, ja äänet reagoivat kaikkiin tapahtumiin reaaliaikaisesti, siis ikäänkuin näkivät, mitä ympäristössä tapahtui. Siten tällainen äänien kuuleminen saa ihmisen sekaisin, koska äänien komentit ja reagointi on reaaliaikaista ja he näkivät ja kuulivat kaiken, mitä ikinä sitten tapahtuikaan ympäristössä! Mikään ei jäänyt heiltä huomaamatta!

Tämä tarina opetti, miten vähän ihmiset tietävät äänien kuulemisesta, ja miten niitä ei osaa varoa, eikä osannut kertoa, että kuulen ääniä. Äänet olivat kaapanneet sieluni ja käyttivät minua huonoihin tehtäviin.

Ihminen tajuaa liian myöhään, mitä tapahtuu ja miten kaikki tapahtuu. Äänet ovat siis alussa myönteisiä, ja sitten kun saavat ihmisen valtaansa, alkavat toimimaan ihmisen kautta. Uskon, että tällä tavalla äänet saavat paljon pahaa aikaiseksi. Ne voivat olla väkivaltaisuuksien tai muiden kauheiden tapahtumien taustalla.

Ihminen voi tehdä todella pahoja tekoja ja surmata muita ihmisiä, koska äänet käskevät ihmistä reaaliaikaisesti tekemään kaikenlaista! Tämä oli vaarallista, ymmärrän kaikkien ihmisten takia, tapahtuipa tätä kenelle ihmiselle tahansa! Ihminen voi tehdä jopa massamurhia, tai laajennetun itsemurhan, tai muuta tahansa erittäin vaarallista, jos hänellä on välineet siihen! Ihminen saadaan äänien avulla toimimaan koko yhteiskuntaa vastaan ja radikaalisti!

Ihmisen on oltava itse vahvempi ja toimittava vain omana itsenäisenä ihmisenä, koska äänillä on tarkoitus vahingoittaa ja olla vahingollisia, tehdä kaikista muistakin lähipiirissä jotenkin viallisia, ja manipuloida ihmistä!

Mutta tarinani on monitahoinen ja monimutkainen, ja aion kertoa siitä ääniäkuulevien tilaisuuksissa, koska siihen sisältyy suuri opetus. Ei kannata kuunnella äänien neuvoja, sillä meillä on vain tämä yksi elämä, ja meidän kuuluu elää se, kuten itse haluamme, ja toteuttaa omia unelmiamme, ja elää ihan tavallista elämää!

Olen selvinnyt äänistä ja elänyt normaalia elämää jo reilun vuoden ajan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti