lauantai 19. marraskuuta 2016

Pikkujouluissa 19.11.2016

Mukava tunnelma,
joulun loistetta,
vanhoja tuttuja,
iloisessa seurassa,
taiteiden parissa,
pienissä pikkujouluissa.

Olen kuin kotona,
kuulun tähän joukkoon,
olen ollut mukana pitkään,
ehkä jo parikymmentä vuotta,
muutamat paljon pitempään,
ehkä sen neljäkymmentäviisi vuotta,
joka on perustamisesta kulunut.

-----

Siellä oli puuroa tarjolla,
sekahedelmäsopan,
kanelin ja sokerin kera,
pientä suolaista palaa,
karjalanpiirakoita,
joulutorttuja,
piparkakkuja,
karkkeja,
ja pisteenä iin päälle mantelilikööriä,
kahviin kerman lisäksi.

Niin ei voisi olla lämpimämpi,
se jouluinen tuoksu ja tunnelma,
olen omieni joukossa,
ja muistan niin monet illat,
joita olemme yhdessä taidetta tehneet,
opiskelleet kesäleireillä,
ja viikonloppukursseilla.

-----

Vaan yhtä minä kaipasin,
ja yhä häntä muistelimme,
jo on kulunut neljä vuotta,
kun tämä ihana sukulaisnainen,
on kauniina toukokuun päivänä,
saanut maallisen matkansa pään,
ja saatettu sinne koivujen katveeseen,
yhä me kaipasimme,
olit ilo meille,
aina iloinen kuin laulun lintunen.

Niin muitakin muistelimme,
menneitä päiviä,
ja yhteisiä hetkiä,
samoin kuin puheenjohtajaamme,
joka tänään oli saattamassa,
omaa puolisoaan,
raskaimmassa tehtävässä,
sinne toiseen maahan.

-----

Mutta ilo ja kiitollisuus,
ne jäävät meille kaikille,
jäljelle jääneille,
on ollut tämä päivä,
on mennyt ja tuleva aika,
eikä muistoja kukaan pois pyyhi,
vaan kaikki ne sieluumme kätkemme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti