keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Suuri pila

Suuri pila tehtiin tavalla, jota ei yleisesti tiedetä Suomessa olevan olemassakaan. Sain vahvistuksen asioista muualta päin Suomea, ko. henkilö on kiusattu eri tavoilla yhdeksän vuoden ajan ja poliisit ovat tutkineet asioita.

Mutta viranomaiset eivät voi auttaa asioissa, vaan toimivat tukihenkilöinä, jotta henkilö jaksaa edes elää! Tämä on totta ja olen löytänyt kaikki kohdat ulkomaisista julkaisuista, mutta Suomessa ei ole edes lainsäädäntöä kyseisiä tekoja vastaan!

Minulle itselleni oli suuri helpotus tietää, että kohtalotovereita löytyy Suomesta.

Hävyttömintä asioissa oli naapurin äänen käyttö sekä että hänet laitettiin sanomaan erittäin seksistisiä ja ikäviä asioita. Tämän mahdollistaa tekniikan käyttö ja että ihmisiä on äänitetty heidän tietämättään. Se ei liene kovin vaikeaa nykyisten kännyköitten ja tietotekniikan käytössä, eli ketä tahansa voidaan kuunnella puhelimitse tai muulla tavoin.

Olihan jopa oma puhelimeni kuuntelulaitteena ja huomasin aamulla äänityksen olevan päällä. Numero meni johonkin Englantiin. Toisella kertaa kännykkä oli soitellut jonnekin Barbadokselle tai vastaavaan paikkaan, että kaikki on rikollisilla käytössä! Nämä sain selville itse, kun tutkin numeroita, mihin ne johdattivat ihan Google -hakupalvelujen kautta!

En toki itse soita outoihin numeroihin, tiedän, että ihmiset tekevät niin ja siellä pyydetään odottamaan ja sitten onkin tähtitieteellinen puhelinlasku! Sitä ei koskaan pidä mennä tekemään!

Mutta naapurin miehen äänellä puhuttiin paljon asioita katollisesta kirkosta, jopa katollisten nunnien häpykarvojen ajelun tärkeydestä puhtauden takia. Tämä kaikki sotku on suurta pilaa, ei kenenkään tavallisen ihmisen mielikuvitus riittäisi siihen. Siinä tehtiin pilaa kaikista lähipiirin ihmisistä ja pilkattiin ihmisten seksuaalisuutta kaikin tavoin.

Samoin sanonnat olivat outoja enkä tiedä, missäpäin Suomea puhutaan tuolla tavalla, vai onko kyse ulkomailla tehdystä jutusta?!

Kaiken kaikkiaan asiat selviävät ja tietää joutuneensa jonkun pilan kohteeksi, ja se on kuitenkin parempi tietää, mitä on tehty tai tehdään jatkossa, eikä kukaan voi välttyä tällaiselta jatkossa, koska keinot ovat olemassa.

Toisten ihmisten tuki on tärkeä, sen tietää nyt asioita läpikäyneenä. Ja oman elämän hallinta on tärkeää, elänhän vain kerran, että jos kiusataan, pitää olla itse enempi menossa ja elämässä mukana, turha jäädä paikoilleen junnaamaan, ja suremaan. Ei tämä suremalla parane!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti