keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Uhkailuista

He uhkasivat minua milloin mitenkin. Välillä pyydettiin rahaa minulta. Eihän minulla ollut mitään omaisuutta, jota he voisivat ottaa tai varastaa, sillä en ole rikas ollut koskaan. He tietävät itsekin, että pankista on vaikea nostaa rahaa ja kaikesta toiminnasta jää jäljet. Siksi he yrittivät vain käyttää minun luottokorttia, mutta eivät onnistuneet siinäkään! Itse seuraan tarkasti tilejä ja säilytän kaikki kuittini ja vertaan niitä tiliotteisiin ja luottokorttilaskuuni. Näin olen perillä asioista!

Kannattaa heti ottaa yhteys, jos näkee erikoisia laskuja ja menoja omalla tilillään!

Minua uhattiin myös auton polttamisella. Laitetaan bensaa auton pakoputkeen, että se räjähtää liikenteessä.

Mutta uhkauksia on tehty niin paljon, että ei niitä voinut vakavasti ottaa enää aikoihin. Jos he olisivat olleet viisaampia, he olisivat saaneet minut hengiltä jo Lontoossa. Se ei kuitenkaan onnistunut, vaan sydämeni kesti heidän testinsä!

Jokainen voi olla seuraava uhri, ja kannattaa ottaa yhteyttä, jos itse kokee samanlaisia juttuja, vain jakamalla tietoa lisää ja enemmän, ihmiset pelastuvat suuremmilta tuhoilta! Sen olen nähnyt nyt henkilökohtaisesti, että on olemassa monenlaista totuutta, mutta vain kokija tietää, mitä on todellisuudessa tapahtunut. Kaikki selviää, mutta se vie aikaa vuoden tai pari, ja on sitten viisaampi kokemuksineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti